tiistai 12. helmikuuta 2008

Eka kuorma

Ajoimme sunnuntaina eukon kanssa uuteen paikkaan, jossa yövyimme.

Citikan perässä oli kookas muuttokärry, täynnä tärkeimpiä juttuja ja kuta kuin koko autotalli tyhjeni. Vannesaha, pylväspora, eri määrä käsikoneita ja kaiken maailman työkaluja ja romua. Kun mukana oli vielä kookas jääkaappi-pakasti, iso hella ja vaikka mitä, niin se näkyi kyllä kärryn renkaissa.
Tasapainoitus onnistui hyvin, vaikka itse sen sanon. Kaikki meni hyvin, kunahn maltoi pitää nopeuden alle 80 ja varoi suurempia alamäkiä. Kärry kun alkoi keikkumaan kuin ankka puolelta toiselle heitellen myös Citikan perää.

Noin 15 km ajettiin sitten sohjoisella tiellä, ja se jos mikä vaati keskittymistä ja tarkkuutta. Etuveto ei saanut ihan riittävää painoa tienpintaan ja sen huomasi toistuvana sutimisena.
Homman piti toimia, auton piti pitää liikkeellä ja saman aikaan koko paketti tiellä.
Muutaman kerran aloin jo epäilemään sitä perille pääsyä. Sitten oli oman tieosuuden 600 metriä, ja viimeisessä nousussa sanoin jo ääneen että kipua nyt ylös äläkä jää mäen alle.
Ylös sen sain, vaikka pari kertaa näytti siltä että sutiminen oli viedä keulaan ojaan.

Tehtyäni reilun rupeaman lumikolalle olin putsannut pian 30 cm lumesta niin että sain peruutettua kärryn "vauhdilla" pihaan. Ei se kuitenkaan ihan ajamalle mennyt, kiitos lumisohjon. Tankillisella olen ajanut edes takaisin, nyt se ei riittänyt edes perille vaan piti tankata lisää, ettei höyryille menisi.

Illalla sain 2/3 osaa puretuksi ja aamulla loput. Tavarat läjitettiin minne mahtui - ja sitä olikin melkoinen määrä.
Sitten olikin matka takaisin, ja aika joutuisasti se meni, mutta vitosta en voinut tyhjänäkään käyttää. 80-90 nopeus on vitoselle, etenkin kärryn kanssa liian suuri vaihde. Kierrokset olivat siellä 3200 tietämillä.

Nyt aamulla ajan takaisin, kun yhdeksältä tulee nuohooja ja Soneran kaverit joskus aamupäivällä.
Sitten ryhdytään asettelemaan tavarapinoa omiin paikkoihin. Toivottavasti naapuri jostain kilometrien päästä on käynyt auraamassa pihan ulkorakennuksien luo, ettei tarvii lumessa rämpiä. Eri koneet ja työkalut pitää saada talon sisältä ulkorakennukseen.

Kun se puoli on järjestyksessä alkaa mittaaminen ja suunnitteleminen tulevaa remppaa varten, sen aikataulutus ja budjetointi.

PS. Kuvat matkalta on kamerassa ja kamera on nyt autossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti