tiistai 7. lokakuuta 2008

Kaikki aikanaan, kunhan ehtii

Ensimmäisen kerran sain tulostaa maksu muistutuksen, eikä se heti onnistunut sillä jouduin hieman "aktivoimaan" kyseisen toiminnon Taloushallinto ohjelmassani.
Kun soitin edellisen työnantajani kännykkään se ei koskaan vastannut. Nyt kun soitin 02... numeroon itse toimitusjohtaja vastasi puhelimeen - ja joutui keskustelemaan kanssani.

Kysyin miten laskuni on tullut perille - suoritusta kun ei ole näkynyt tililläni. Sanoi että tässä se on muiden laskujen seassa pöydälläni ja kun kiirettä on pitänyt ei ole ehtinyt niitä katsomaan. Ja, koska lähdin kuten lähdin firmasta hän ottaa saman vapauden tehdä kuten haluaa, eli maksaa laskuni sitten kun ehtii, muiden laskujen kanssa.

Mainitsin yrittäjäurani aikana aina maksaneeni niin palkat kuten alihankkijoiden (palkat) laskut, niissä ei olla koskaan joustettu.
Kun sanoi joutuneeni tulostamaan muistutuksen ensimmäisen kerran, hän sanoi ettei siitä ole mitään hyötyä, hän maksaa sitten kun maksaa.

No, elleivät rahat oli viikon kuluttua tilillä jätän sen perintään.

Kaikki aikanaan, kunhan ehtii

Niin sen tapauksen kanssa. Täälläkin päivä valkeni aurinkoisena - ilmiä jota ei olla nähty aikoihin. Muutaman päivän aikana vettä on tullut ihan riittävästi. Kovat tuulet ovat karsineet puiden lehtiä joten maisemaa näkyy pidemmälle.

Viereinen kuva ei anna oikeaa perspektiiviä kohteesta tontin reunalla. Se syntyi metsäkoneen tukinhaku matkojen seurauksena. Kuvan vasemmalla laidalla on sitten oja joka johtaa vedet, jonnekin.
Eilen vettä oli rutosti enemmän, parhaimmillaan urissa noin 80 cm. Lapion sinne uomia saadakseni alueen hieman kuivemmaksi. Kun saan kaivinkoneen tontille teen lopullisen "putsauksen" - ja maisemointia riittää.
Se oli melkoista masokistin touhua, etenkin kun saappaan varret olivat liian lyhyet ja jouduin kurkottelemaan ahteri pitkällä pysyäkseni tasapainossa.
Ja niin kuin se ei olisi riittänyt kävelin sitten taaemmaksi hakeakseni männyn oksia, ja toin niitä sitten sellaisen määrän ettei eukko heti pyydä lisää.

Nyt kun syksy toi tullessaan pimeyttä sain aikaiseksi asentaa muutaman valon ja sähköpistokkeen lämmitykselle. Puuliiteriin pitäisi vielä asentaa valo ettei tartte pimeässä klabeja tonkia. Talon päätyyn pitäisi myös asentaa yksi suko. Reikä hirsiseinän läpi ja piuha läpi.
Takatilassa tein myös tuunausta, lähinnä listoja oven karmeihin jotta turha veto loppuisi. Asensin myös oven kodinhoitohuoneen ja WC / pesutilan välille. Eukko kun sanoi ettei hänen konttuurissa tarvitse olla niin lämmintä.

Myöhemmin tänään olisi ohjelmassa marjapensaiden kuohintaa, syksyyn kuuluvaa. Viimeistely sitten keväällä. Sitten on muutama lapio homma ennen talven tuloa. Sen voisi tehdä nyt eikä sitten kunhan ehtii.

Sitten on tuon veneen kate, kunnon sellainen että mahtuu tekemään remppaa sen sisälle.

Niin ja kunhan ehtii paljon muutakin, kaikki aikanaan.