sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kasvihuone

Vieressä parin päivän askareita. Kuva on kummallisen pieni kooltaan.

Aloitin eilen kaivamalla anturoille paikat ja tein ne sitten. Betonia meni neljä säkkiä. Nyt ei tuuli ainakaan sitä hökötystä vie mennessään kuten eräille on tapahtunut.
Pituutta on 3.6 m ja leveyttä 2.4. Korkeus reunalta 2 m.

Tänään rakensin sitten rungon ja peitin sen muovilla. Päädyin nyt muoviin kun rahaa kuluu muuhunkin. Vaihdetaan pinta sitten joskus johonkin sopivampaan.
Huomenna viimeistelen pinnat, eli kiristän kalvot ja kiinnitän ne paremmin.
Sitten tulee sisälle tarvittavat kasvatustasot ym ja eukko voi siirtää vaikka mitä sisälle. Siirrettävää on joka sorttia ja uutta tulee kuten kurkkuja ym.
Tomaatitkin ovat jo varsin pitkällä.

Ensi viikolla on sitten perunamaan vuoro, porkkanat ym, joten töitä riittää. Sitä aikaisemmin olen putsannut hakkuu jätteitä ja siirtänyt risukasoja taaemmaksi tontilla. Päivä meni siihen, hieman toista kun jouduin "kaivamaan" itselleni ajotiet.

Että tälleen tältä erää. Touhuilua on niin paljon ettei kirjoittamaan ehdi / jaksa.

PS.
Kasvihuoneelle ei meinannut löytyä paikkaa vaikka tontilla tilaa. Kivien ja kallion kanssa tuli ongelmia, mitta lopulta se sopiva paikka löytyi, kun aikani kaivelin.

2 kommenttia:

  1. Arvatenkin olet jättänyt muovihuoneeseen riittävät tuuletusaukot.
    Muovista tehdyissä pakkaavat tulemaan niin kuumiksi, että kasvit vaan käpristyvät. Minulla on kasvihuoneessa lämmönvoimalla toimivat tuuletusikkunoiden avaajat (pieni hydrauli tuubi).

    Entäpä kastelujärjestelmä.
    Ei eukko kerkeä kesällä muuta tehdä kuin vettä kantaa. Ilahdutapa häntä kapillaarisella tippukastelujärjestelmällä; jotain se puutarhamyymälässä maksaa mutta eipä tarvitse kantovettä joka ilta muistaa.
    Tämmöisiä sivusta, ojanpenkalta neuvoja jakelen
    :-)

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Lähden juuri "Kirkolle" saranoiden ostoon ym. Luukut tulevat kattoon.
    Peitin juuri / tasasin lattian ja siihen tulee suodatinkangas ja 0-12 pinta - sen päälle sitten rallit.

    Kasteluun tulee toimiva painepumppu - otan veden vanhasta lähdekaivosta välisäiliöön josta sitä on sitten helppo annostella.
    Kosteutta kehitytän hauduttamalla vettä - saas nähdä miten onnistuu.
    Nyt on ainakin kuumaa.

    PS. Eukko rakastaa kastelemista :)

    VastaaPoista