keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hitaasti kypsentäen

Ukko koneen puikoissa ja onnistuin
jättämään eukon tillit ja sipulit
omaan paikkaansa.
Tämä on todella hitaasti kypsentämistä - alkaa kohta stressaamaan. Ulkona olisi paljon töitä joita ei koneella saa tehdyksi - vaatii kauramoottoria. Joudun tänään pätkimään joitakin runkoja moottorisahalla - sekin vähä otti voimille.

Muutoin olen vain kaivellut kaivinkoneella, mm. uuden kaivon. Tai oikeastaan kaivoin vanhan kivikaivon pois ja nyt tilalle tulee uusi betonirengas kaivo. Se on aluksi kasteluvedelle.

Lämmintä oli tuokin istumatyö. Myöhemmin hieman lisää valokuvilla siitä mitä olen touhunnut.

Niin, lämintä on - myös alakerrassa vaikka ilmastointikone painaa täysillä. Ei sentään ole tukahduttavaa - oikasti aika vilpoisaa.
Nukkuminen onnistuu myös mainiosti. Jätettiin yläkerta ja siirryttiin alas evakkoon ja kaivettiin vieraspatjat esiin.

Huomiseksi luvataan taas kolmeakymmentä - ei sentään samaa mitä parin viime päivän aikana on ollut - n. 34 varjossa ja välillä täysin tyyntä.

1 kommentti:

  1. Mainiota, jotta sait konneen ommaan käyttöön.
    Älä kuitenkaan ahanehi urakkaa helteellä, ettei urakkaa lopetella Mikkelin sairaalassa nesteytyksessä.
    Viihtyisää ehtoota ja rouvalle terveiset!

    VastaaPoista