lauantai 7. elokuuta 2010

Muistilista vanhan talon ostajalle

Nyt kun en pääse oikeastaan tekemään mitään ajattelin kirjoittaa pienen muistilistan, avuksi niille jotka ajattelevat vanhan talon ostamista, "maalta".
Tarkentaisin tähän sen etten ole ihan noviisi rakennushommissa.

Alkusanat:
Moni kakku päältä kaunis. Tulen täydentämään alla olevaa tekstiä laajentaen ja tarkentaen sen sisältöä, myös valokuvilla.

Ensin tontti asiaa:
Katso tarkkaan tontti, mieluiten pienen lapion kanssa. Maalla on ollut tapana haudata vuosikymmenten ajan kaikki jätteet maahan, siis kaikki, myös tyhjät pullot, rautaromut, kaikki.
Sellaisen siivoamisesta tulee todellinen riesa ja vaiva. Moni kaivettu jätekasa voi myös olla maan saastuttaja kuten rautaromut.

Rakennuksen ulkoasu:
Mikäli kohteesi on juuri, tai muutama vuosi sitten peitetty uudella ulkopinnalla, joko laudoittaen tai pellitetty, myös katto, silloin on aiheellista virittää hälytyskellot soimaan.
Voi olla että sillä on lähdetty peittelemään rakenteessa olevia vaurioita. Sama asia pätee sisällä tehtyyn "tapetointiin" tai levytykseen.
Älä anna uusien ikkunoiden myöskään hämätä. Edelliset ovat varmaan olleet lahot ja siten vesi on mahdollisesti päässyt rakenteiden väliin, ja se tietää sienikasvustoa ja hometta.

Katso rakennuksen ympärillä olevaa maan pintaa ja selvitä onko rakennus salaojitettu. Maassa makaava vesi ja routa myllertää maata ja siinä olevia kiviä ja voi vaurioittaa sokkelia, jopa kallistaa rakennusta.
Mikäli kiinteistössä on oma jätevesijärjestelmä varmista likakaivojen kunto, etenkin se puoli ettei sinne pääse pohjavettä sisään.
Tarkista miten kaivoissa oleva vesi purkautuu ja mihin. Tarkista samalla se ettei viemäriputki, joka tulee kiinteistöstä ole kaivon veden pinnan alla.

Tarkasta sokkelin kunto. Voi olla että sokkeli on "peitetty" jollakin levyllä siten ettei varsinaista sokkelia näy. Se kielii ongelmista joita ei haluta tuoda esiin.
Mikäli alapohja on tuuleentuva tarkista miten hyvin se tuuleentuu.

Rakennuksen sisällä:
Lattia:
Katso tarkkaan jokaisen huoneen ja komeron lattian kaltevuus. Mikäli ne ovat vinot se kielii siitä että alasidepuu, mahdollinen kehäpalkki tai mikä rakenne sitten on, se on lahonnut tai sitten alapohjapalkit, tai kaikki yhdessä.
Siihen liittyy myös monesti vauriot runkotolpissa jotka saattavat olla lahonneet alaosasta. Mikäli on niin rakennuksen seinää kannattelee sitten vain "ilma" ja ulkolevyt.

Natiseva ja notkuva lattia kielii ongelmista alapohjan palkkien kanssa, eli ne ovat mitä todennäköisemmin lahot.

Seinät:
Suoraa seinää ei ole mutta voimakkaasti vinot seinät viittaavat siihen joka voi syntyä edellä mainitun ongelman kautta kun runkotolpat "pettävät".
Kiinnitä erityinen huomio seinän sisäpinnassa mahdollisesti oleviin värieroihin. Mikäli seinän pinnat on juuri uusittu sen tuunauksen syynä voi olla halu peitellä sisällä olevaan kosteusvauriota. Mikäli sellainen on tapahtunut silloin kuta kuin aina sen sisältä löytyy sieni ja homekasvustoa.
Sellaisen poisto edellyttää koko rakenteen purkamista.
Katso myös ovet, oven ja karmin väliset raot ja aukeaako ovi vapaasti vai ottaako se kiinni lattiaan.

Sisäkatto:
Kallistunut / vajonnut sisäkatto kielii ongelmista jotka syntyvät runkotolppien kautta. Harvemmin niiden yläsidepuut kuten välipohjapalkit ovat ongelman syynä. Runkotolpat kannattavat niitä ja jos ne vajoavat syynä on sitten runkotolppa, eli se on lahonnut tai alasidepuu.

Tarkempi tarkastus:
Sisällä
Mikäli myyjä suostuu avaa itse tai ota ammattilainen ja avaa sisäseinän pintaan reikä josta näet mitä sen sällä on. Tee se aivan lattian rajassa nähdäksesi runkotolppien kunto, alasidepuu, mahdollisesti aina sokkeliin asti.
Avaa toinen reikä ikkun alle nähdäksesi onko sinne tullut kosteusvaurioita.

Mikäli rakennus on vuorattu "haltex" levyillä, usein kostunut ja kuivunut levy pulveroituu mekaanisen rasituksen vaikutuksesta.


Tarkempi tarkastus:
Ulkona
Mikäli mahdollista avaa osa ulkovuorauksesta nähdäksesi mitä sen sisällä on.  Katso myös miten ehjät rakenteet ovat sokkelin päällä ja pääseekö kosteus sokkelin päälle.
Hirsirakenteisen talon vauriot ovat yleensä ulkopuolella. Alahirren laho on varmaan korjattu betonilla eikä sen aiheuttajaa ole poistettu / korjattu.

Huomioi myös seuraava asia
Alkuperäinen talo on mitä todennäköisimmin rakennettu ammattilaisten toimesta. Sen jälkeen tehdyt muutokset ja lisäykset ovat sitten tehty mahdollisesti "Tee-Se-Itse MUTU" ammattilaisen toimesta.

Jälestään ne ovat rakennusteknisesti täysin väärin jokaiselta osalta. Seinäeristeenä on käytetty mahdollisesti superlon vaahtomuovipatjaa - kuten meidän talossa - ja se on sienikasvuston muhevana alustana.
Pihi rakentaja on käyttänyt mitä mistäkin on löytynyt materiaaleja ja jatkanut niitä, kuten runkotolppia, sidepuita ym. Moni lauta ja lankku on jo silloin ollut tiensä päässä.
Siellä missä pitää olla kosteuseristys, höyrysylku, sitä ei ole tai sitten ne ovat eristepakkausten muoveja tai muita muovisäkkejä.
Rakenteiden vahvuudet ovat sitten myös mitä lie tai vahvistettu eri materiaaleilla, osista jotka on naulattu yhteen.

Jos ostaa pitää
Jos kuitenkin päätät ostaa varaa kaupalle purkuoikeus mikäli remontin yhteydessä tulee esiin em kaltaisia ongelmia joita ei voi korjata muutoin kuin purkamalla koko rakenne, huone, yläkerta tai koko talo.

Varmista jollakin keinolla se että myyjä kykenee maksamaan kauppahinnan takaisin.

Tai sitten varmista sitten se että sinulla on rahaa tehdä se mitä tehdä pitää.

PS. Edellä olevaan tulen tekemään tarkennuksia ja lisäyksiä. Tämä on niin kuin ensimmäinen versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti