tiistai 1. helmikuuta 2011

Suurtapahtuma Mikkelissä

Tiesin että tänään avataan Mikkelin toriparkki ja päätin ajaa sinne päästäkseni Sonera Pisteeseen, viedäkseni puhelimeni sinne.
Sisäänajon kohdalla, siinä missä puomit ovat oli vaikka millaista äänentoistolaitetta ym ja kuvausryhmiä sekä YLEn lähetysauto ulkona.
Ja sitten oli populaatiota - karvalakkisia herroja kädet viittoillen toiset pyörivät ympäri kuin körttilässaarnaaja kädet selän takana ennen acktiota - eli saarna.

Minä työnsin auton nokkaa sekaan, reunan viertä ja huomasin ohittaneeni lippukoneen paikan. Ja kuinka minä nyt sen olisin voinutkaan nähdä kun sitä tutki melkoin ukkolauma.
Pistin pakin päälle ja sen kohdalla sanoin kuuluvalla äänellä että tarivitaan lippu - että jos arvon herrat siirtyisivät pois ajokaistalta.

Peruutin ja ajoin eteenpäin, otin lipun ja ukot toljottelivat minua kuin olisin tehnyt jotain kiellettyä - pyhässä huoneessa!

Taisin olla toinen auto joka ajoi avajaisten jälkeen sitä - koko tasanne oli täysin tyhjä autoista. Silti automatti jonne maksetaan parkkeeraus oli jo täynnä ihmisiä ihmetellen näköjään sitä kuin uutta kuvatusta temppelissä.

Kun olin asiani hoitanut olin sen samaisen ihmeen edessä - ainakin Savolais-Ukot olivat sitä kovasti kiinnostuneet. Ettei vain ollut niin että sen ensikerran kohtasivat joten juoruamista riitti ja kyselyjä - johon pari vartijaa liiveissään vastailivat.

Kävelin porukan läpi ja - Anteeksi, voisinko maksaa tämän lipun hinnan? Tokka kait ja ukot astuivat puoliaselta, kuka kokonaisen sivuun.
Kun tökkäsin lipun automaattiin ja kaivelin rahaa lompakosta sanoi vartija että ei se maksa mitään, tänään se on ilmaista parkkiaikaa.

Kehuin Mikkeliä, että komean parkin rakentavat ja ilmaiseksi saa sitten auton sulatetuksi.

Ulosajo oli ongelma, en löytänyt ensimmäistä kylttiä missään joka olisi ohjannut oikeaan suuntaan, löysin kuitenkin ulosajon.

Puomi piti avautua automaattisesti vaan ei se kamera silmä toiminut joten pakkia päälle ja uusi yritys, nyt niin että sain työnnetyksi lipun koneeseen.

PS. Jokainen auto kun tulee sisään ja ottaa lipun valokuvataan ja rek num menee lipun tietoihin. Ulosajossa uusi kuva ja vertailu maksettuun lippuun ja puomi aukeaa. Nyt se ei toiminut.

Että silleen. Niin, on siinä nyt autoilevilla savolaisukoilla ja akoilla pähkäiltävää moisen kokonaisuuden kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti