torstai 13. lokakuuta 2011

Kohta päästään uusille vesille

Vanhana seilorina - vuosia purjehtineena - siis purjeilla ja kauppalaivastossakin olleena (meidän kylästä ja kaupungista kaikki hurrit lähtivät merelle ennen armeijaa) --- ja viimeksi moottori purrella seilannut tietää säät ja uudet "vedet". Myin sen viime syksynä, sellaisen 8 metrisen matkaveneen.

Uudet vedet on nyt minulle taloprojektissa siirtyminen toisiin tehtäviin - ennen pakkasia.
Ensin yksi osa ja sitten seuraava, ja sitten seuraava - ja sitten ehkä takaisin johonkin aikaisemmin tehtyyn, ainakin hetkeksi.
Ulin ulko-ovi asennettuna ja pinnat peitettynä
Odottaa laudoitusta
Sain tänään puretuksi mitä piti ja rakennetuksi uutta runkotolppaa ja tuulensuojat paikalle niin jäi vain oven asennus.
Oli muuten ihan pahuksen painava - todella PAINAVA. Kuun tuuli oli aika kova piti hihkaista eukko avuksi ja hän tuli.
Hän oli paistanut poron luita ym ja keittänyt ne sitten ja siitä osasta piti tulla tänään ruuaksi keittoa. Siis PITI.
Hän oli sormin erotellut lihoja lautaselle ja sitten lähti siltä istumalta minua auttamaan. Ne porot hain tänään, 12.900 kiloa, eli puolikas poroa. Tuli eilen Lapista.
Viki - koiramme jäi keittiöön ja huomasi lautasen ja sen sisällön. 
Kun eukko pääsi minusta eroon ja siirtyi keittiöön jatkaakseen keiton tekemistä - lautanen oli "tietenkin" tyhjä!

agility este
Kun tein valun keräsin esteen Vikille - ei se auttanut - yli olisi mennyt joten hihkasin kiellon ja aloin korottamaan estettä ja arvatkaa - se oli vieläkin valmis hyppäämään sen PÄÄLLE JA YLI!
Sisään ja ulos oli tuolloin uuden osan kautta.
Nyt kun siinä on kunnon seinä ja ovi jatkan ennen pakkasia rakentamalla siihen kunnon kuistin - jonka katto on sivuttain sisään tuloon nähden - että lumet ei tule niskaan ja oven eteen.
Meidän Lurppakorva Viki -
odottaa voileivästä palasta
Yllä oleva kuva ei ole sen jälkeen kun hän söi meidän porokeiton ainekset. Onneksi eukko käytti vain puolet siitä raaka-aineesta.
Taitaa muuten kytätä palaa minun voileivästä. Lisää ko koirarodusta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Welsh_corgi_cardigan

NIIN - NE UUDET VEDET!
Laudoitan vielä tuon kuvassa olevan seinän - ja sen jälkeen pääsen sisähommiin - uuden osan - olohuoneen katon eristämiseen - ja se EI tule olemaan minään helppo juttu!
Siitä lisää sitten kun saan kuvia - eli niistä uusista vesistä!

PS. Ja mitä sen henkilönostimen vuokraukseen tulee - se oli jo mennyt ja viikon loppu myös joten joskus ensi viikolla saisin sen. Katto odottakoon siihen asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti