sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä kakkua ja tunarointeja

Vietin isänpäivän uuden osan sisäkaton eristämisen kanssa - alkaa kohta olemaan valmis.
Sitten olikin iltapäivän kahvin aika ja eukon tekemä; todella maistuva kakku.
Maistuva kakku - ruusut ostin eukolle - kun mieli teki
Kakusta lähti suuni kautta vatsaan pari kunnon palaa ja sitten takaisin eristämisen pariin.
Mitä lie tapahtunut - oli varmaan kakun vaikutuksesta niin mokasin sitten oikein kunnolla. En voinut kuin naurahtaa itselleni - oli niin vain niin koominen juttu etten osannut edes kirota. Olen tehnyt sen kerran aikaisemmin, kun pajaani rakensin.
Tikkaat naulattu kunnolla jumiin
Tarkoitus oli ottaa tikkaat pois ennen kuin naulaan tukilaudan kattoon - ja katit. Unohdin koko jutun ja ei kun SENCOlla 90 mm nauloja laudan läpi kattoparruun.
Siinä oli tikkaat enkä lähtenyt lautaa irrottamaan joten otin sellaisen pienen Boschin Multicutterin. Sain tikkaat pois ja asensin sitten viereen toisen laudan pätkän. Niihin tulee sitten katon laminaatti kiinni.

Jos hyvin menee  niin huomenna olisi melkein valmista ja pääsen tekemään saunan runkoa. Tuo eristäminen on on nyt A&O.

1 kommentti:

  1. Kaikkea sitä tekevälle sattuu!
    ;o) olisit jättänyt jälkipolville ihimeteltäväksi nuo tikkaat kuten argeologisen löydön.
    Iloisia isänpäivän viimeisiä tiimoja ja antoisaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista