keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Paineventtiili(t) 2 kovilla


Nyt siirrytään työhommista vapaa-aikaan - tai itse asiassa - "mitä elämästä tulisisi jos "sitä" ei olisi"? Nimittäin tietokone.

Aluksi: kirjoitan ja luen paljon - joskus teen kuvakäsittelyä, videoita ym - mutta kuitenkin.... alan epäilemään nykyisen rahan menon mielekkyyttä.

Läppärini vuodelta 2008 on tehnyt loppuaan, oli silloin parin tonnin hintainen, suurin ja tehokkain mitä oli silloin. 
           --- aikoinaan ikuisuuden kestävä Mac(intosh) on näköjään nykyaikaan versioituna kertakäyttö tavaraa - kolmen vuoden jaksoissa, jos sitäkään. Tappelen nyt sitä vastaan. Osavoittoja on tullut mutta taidan hävitä koko sodan.

Pari viikkoa sitten vaihdoin koneeseen uuden kovalevyn, oliko nyt €150 tai silleen ja tänään tuli sitten WG My Book Studio kovalevy, kokoa 2 T(erabit), reilut €300 rahdilla.
Valitsin sen kokoluokan kun alan taas jossain vaiheessa tekemään videoita.

Osioin sen uuden levyn tänään kolmeen osaan, kaksi kahdelle eri käyttikselle - olisin voinut tehdä sen kolmelle (Windows) mutta jätin sen pois koska en sitä asenna. Hommataan sitten sille Wintoosalle oma toosa jos sitä tarvitsen.

Ja sitten sitä Mac LAATUA. 
Ostamani käyttis, Lumi Kissa eli Snow Leopard DVD levy on tullut nyt lopullisesti elinikänsä päätepisteeseen, jo yli menneen loppu pisteeseen.
Ostin sen 2009 yli sadalla eurolla ja olen joutunut käyttämään sitä muutaman kerran näiden vuosien aikana. Olen ottanut sen pakkauksesta, siirtänyt levyasemaan ja sitten takaisin pakkaukseen.
Se ei ole pyörinyt työpöydälläni muiden rojujen seassa tai pajassani. Silti se on naarmuuntunut kelvottomaksi.

Syy? Levy on tehty halpaa halvemmin, kurjaakin kurjemmasta muovista joka naarmuuntuu jo siitä kun sen laittaa koneen levyasemaan.
Levyaseman edessä ylä- ja alapuolella on harjat jotka kovettuvat kun niitä ei käytä. Olen huomannut sen kun olen sen muutaman kerran laittanut asemaan uuden levyn. Ja ne harjat naarmuuttavat sinne asetettavan levyn.
Ikivanhat elokuva levyt ja musiikki levyt toimivat uudelleen ja uudelleen ja kestävät nuo harjojen raiskauksen sekä ilkivallan - vaan ei Applen asennuslevy.
Alku alkaa siten ettei se alkaa pyörimään, rytisee ja rutisee, yrittää ja yrittää ja sylkäisee sen levyn sitten ulos ja näin tehdään tusinan verran ennen kuin se alkaa pyörimään - ja sitten kun alkaa toimimaan se toimii - kunnes uudelleen asennettuna se ei enää toimi, vaan tulee virheilmoitus kuten alla.
Applen ilmoitus että on aika ostaa uusi käyttis
Ne jotka Applen käyttistä tuntevat niin alla on kuva otettuna iPhonella. Selitystä siihen ei pystynyt edes Applen tuki keksimään, eikä kertomaan syytä moiseen.

No Hope for 15-25 minutes - eli ei toivoa että kone aukeaa 15-25 min aikana.
Harmaa tausta, Omppu logo, rantapallo (melkein) ja se palkki alhaalla. Sama kun avaan koneen nk. turvallisena käynnistyksenä - paitsi tämän jälkeen ei pyydetä kirjautumaan sisään. Avaus kestää noin 15-25 minuuttia.
Se alkoi kun yritin asentaa Lion, eli uusimman käyttiksen (päästääkseni eroon nykyisistä ongelmista) - joka ei sitten onnistunut ja se maksoi sen €23.99 - ja odotan nyt rahoja takaisin.

Nyt en voi palauttaa / asentaa Lumi Kissaa uudelleen kun DVD levy on kaput. Soitin jo poikani vaimolle että lähetä ASAP levy mulle - hänellä on sellainen.
Meilasin myös Apple tukipalveluun ja pyysin uutta tilalle - maksutta.

Joten, mitään ei voi nyt tehdä ennen kuin saan uuden toimivan asennus levyn ja toimitaan siihen asti kuten nyt - ja kone kaatuilee vähäväliä - ei kuitenkaan kovalevy vikaan - se kun on nyt täysin uusi.

Nyt kun ryhdyn todella, ennen kesää hankkimaan uutta konetta alan todella miettimään jospa sittenkin siirryn halvempaan - eli Windows tai Linux maailmaan. Tietsikka sieltä ja iPhone vaihtuu "siihen maailmaan" - ollen paljon halvempi. Vaikka siihen Nokian uuteen. Se sitten siitä uudesta Applen vitosesta. Niin, ja se Tabletti - no more the new number 3.

Se ei voi olla pahempaa käyttäjän kannalta, siis minun, koska nykyään Applen uusin, viime ajan (vuosien) käyttis vaatii jo aika paljon osaamista, Terminaalin käyttöä (ohjelmointi ikkuna), Unix ym taitoja, Applen omaa Script (ohjelmointi) taitoja - eli aletaan olemaan siinä mistä halusin aikoinaan eroon vuonna 1992 jolloin siirryin "Applen" käyttäjäksi DOS käyttiksestä ym. Olen aina inhonnut sitä "koodaamista", kaiken maailman komentorivien muistamista jne.

PS. Kuva animaatio profeetasta (viisas mies) - Sinun tulee itse visualisoida se alla oleva.

Viisas mies (profeetta) kumartaa Apple kottaraispöntön puoleen ja sanoo hallelujaa ja pieraisee samalla PC koneen puoleen ym (Amiga, Commodore 64)
Seuraava kuva on käänteinen, Hallelujaa kohti jota edellisessä pieraistiin, Kotarispöntön vieressä oli nyt myös iPhone jotka saavat nyt ne pakokaasut päällensä.

Joku voisi muuten piirtää tuon "kuvan".




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti