perjantai 29. elokuuta 2014

Aikaa muuhun, vähemmän tänne

Niin se aika rientää - vaikka mitä on tullut touhuttua mutta mitään ei oikein valmistu...

Vanha kuva
Olen nyt saanut tuon laajennuksen betonivalun tehdyksi - meni enemmän aikaa mitä suunnittelin. Lastahommat, betonin tiivistys ja tasoitus vasurilla. Ensimmäinen 500 kg meni hurahtaen ja kun hain seuraavalla viikolla lisää säät olivat minua vastaan. Eilen sen sitten sain valmiiksi ja kun se oli tehty ja muovilla peitetty tuli sade ja yöllä oikein kunnolla jota jatkui aamupäivän. Saatiin sentään tänään siirrettyä noin motin verran kuivaa klapia liiteriin kun saatiin se siivotuksi uusille talven puille. Naapurin Matti toimii siinä hommassa pääurakoitsijana - eukon ohjauksessa.

Eilen kävi naapuri pilkkomassa muutaman tukin jotka olin sahannut keväällä - enkä vienyt niitä sahattavaksi laudoiksi ja lankuiksi kuten olin ajatellut. Itse olisin ne normaalisti sahannut pätkiksi mutta olkapää ei sitä nyt vähään aikaan salli.
Mukana oli halkaisukone jolla hän ne pilkkoi ja toisen kasan jonka oli pätkinyt. Puita seuraavalle vuodelle.

Mikäli ennustettu säätila toteutuu niin pääsen sunnuntaina sitten käyttämään tänään hakemaani harkkolaastia - eli muuraamaan anturan päälle sokkelia. Kun se on tehty sen päälle tulee vielä harjateräkset kaksi rinnan ja oikaisu valu. Tietää hämärässä työskentelyä laserin kanssa että saan sen sokkelin suoraksi.

Vielä kun saisi tuon oikean käden olkapään kuntoon. Toisaalta - minusta on tulossa aika hyvä vasenkätinen ja se alkaa, siis vasen käsi toimimaan jo automaattisesti, eli aktivoituu ennen oikeaa kättä. Hassu juttu miten nopeasti se tapahtui, /- tapahtuu.

Ja muut syksyn kuulumiset tuonnempana kuten puutarhan ja kasvihuoneen sekä viiniviljelmän tapahtumat. Sen verran että nyt syödään tomaatteja - ja ovat mahtavia ja on voitu jo jakaa niitä naapureille.

Ja lopuksi sen verran että ollaan sitä vietetty aikaa, jonkin verran puupajassakin jonne tulee viikon kuluttua uusi poustaus toisenlaisesta jutusta.

1 kommentti:

  1. Siihen olkapäähän sen verran että ei tahdo nostaa ylös edes itseään ilman kovaa kipua, puhumattakaan mistään muusta. Muistaakseni nostin penkissä aikoinaan yli 200 kg kevyesti. Niin ainakin muistan.

    Kaksi korstisoni piikkiä on saatu nyt kesällä - kolmatta en ota. Kokeilen seuraavaksi niitä "niksauttajia", hierontaa. Ja sitä ei KELA tietenkään korvaa, se kun ei ole kunnon lääketiedettä. Se mitä suosivat maksaa mahdottomasti jonka ovat valmiit maksamaan - vaan ei hierontaa. Puukkoa on ehdotettu - ja sekin maksaa KELAlle, mutta eivät hyväksy sitä nk. hierontaa.

    Nyt ei mikään onnistu kyseisellä kädellä paitsi se että sormet puutuu ja kyynärpää.Mutta kyllä sitä tehdään mitä voidaan ja mikä ei onnistu niin sitten keksitään miten se onnistuu :)

    VastaaPoista