keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Rumia sanoja

Tänään hermostuin ja tuli todella rumia sanoa, niitä en ole unohtanut.

Projektin jatkoa
Nyt oli mielestäni aika ryhtyä tekemään uutta kattoa vanhan päälle joten ei kun töihin. Säätieteilijätkin lupasivat ihan hyvät työ ilmat.
Lepotauko ja kuva projektista
Olin tekemässä jatkoa uuden osan jälkeen vanhalle puolelle ja sovittelemassa ensimmäistä kattotuolin osaa paikalleen - miettien ja kokeillen miten se parhaiten onnistuu.
Tuli kello kahden kahvit jonka jälkeen jatkamaan töitä. Mielessä oli jo suunnitelma miten teen siitä osasta vesitiiviin kun kesken kaiken tuli kaatosade. Siis KAATOSADE!

Onneksi oli pressu, pitkä lauta ja niittasin pressun siihen lautaan ja se ylös. Ennen kuin se oli tehty vettä oli ehtinyt jos sisätiloihin paikkoihin johon en sitä olisi halunnut alkuunkaan.
Siinä se sitten on
Lopulta se aukko oli ns. turvattu, ei muuten kestä kovempaa tuulta. Ja tämä ukko oli koko tonttuilun jälkeen likomärkä, kuinkas muuten.

Oli katsonut sääennusteet ja ne heittivät ns. härän pyllyä vai miten se sanotaan. Kaatosateen jälkeen sade jatkuin kevyempänä.
Kun oli vaihtanut vaateet sade sitten lakkasi ja esille tuli aurinko, kuinkas muuten!
Huomenna ei tehdä ainakaan tuota edellistä hommaa, sataa nimittäin koko päivän. Voi tulla 20 mm tunnissa.





6 kommenttia:

  1. Eilenkin uutisten säätiedotuksessa luvattiin vaihtelevaa säätä. "Sehän tarkoittaa sadetta", sanoi Matti Rönkä. Tähän ennustaja Kerttu vastasi: "Sateita tulee ja sateita menee. Onneksi välissä on sadekuuroja, silloihan saattaa olla poutaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pekka, hyvin ennustivat :)

      Itse katselin mitä eri ennustajat lupailivat, pari kolme tuntia ennen kuin aloitin katon avaamisen, ja hetkeä ennen. Ja miten sitten kävikään :(

      Poista
  2. Eilenkin uutisten säätiedotuksessa luvattiin vaihtelevaa säätä. "Sehän tarkoittaa sadetta", sanoi Matti Rönkä. Tähän ennustaja Kerttu vastasi: "Sateita tulee ja sateita menee. Onneksi välissä on sadekuuroja, silloihan saattaa olla poutaa"

    VastaaPoista
  3. Kesällä sataa aina iltapäivällä enempi tahi vähempi.

    VastaaPoista
  4. Niin se on Tarina. Kuuntelin radiota kun katon korjaajat noituvat kelejä. Ainakin 2x enemmän aikaa menee työhön ja pressujen poisto ja takaisin laittaminen turhauttaa...

    VastaaPoista