lauantai 5. syyskuuta 2015

Sipilän uskomaton veto

Kirjoitin alla olevan Hesariin - tuskin julkaisevat.
En ole koskaan kokenut perusteita arvostaa Pääministeriämme - nyt vielä vähemmän.
Olkoon teko miten kunnioitettavaa ja sen sellaista - mutta että Pääministeri esittää tällaisen kannanoton on jo pöyristyttävää ja uskallan sanoa ala-arvoista pilkkimistä.

Seuraavaksi lehdistö tarrautuu muihin Valtioneuvoston jäsenten liepeisiin kuin takiainen kysyen koska he tekevät samalla tavalla?

JA sitten mitä he eivät kuuna päivänä julkaisisi.

Meillä on Hallitus, Valtioneuvosto joka on esittänyt ohjelman jonka mukana olevat eri puolueet ovat hyväksyneet.
Vaikka tällainen päätös, tällaisessa tilanteessa onkin Pääministerin yksityinen päätös se on siitäkin huolimatta poliittinen kannanotto joka vesittää Hallitusohjelman - etenkin maahanmuuttaja politiikan osalta.

Nyt on esimerkiksi Timo Soinilla ja muilla PS puolueen jäsenillä sulattamista - tiedä vaikka he näkevät nyt aiheen erota Sipilän vatuloinnista - ja se tietää uusia vaaleja.
En oikein usko että Kokoomuksen johto olisi alkuunkaan ilahtunut - etenkin mikäli he tajuavat sen todellisen sanoman ja vaikutuksen Sipilän ulostulosta.

Hän vain on nyt yksi kevätperhonen joka tuli eikä kauaa lentele kukasta kukkaan etsien jotain joka toimii.
Mies on naiivi, lapsellinen jonka paikka ja elämä ei kuulu Valion johtoon, ei minkään valtion.

Kysyn millaisia päätöksiä, irtiottoja hän tulekaan tekemään kun on tuollainen?

PS. Ja että tulisi selväksi. Sipilä kumosi aiemmin tehdyn sopimuksen ja teki oman linjauksen, kysymättä PS ja Kokoomus puolueelta maahanmuuttopolitiikan muuttamisen perään.
Hän toivottaa "pakolaiset" tervetulleiksi ja antaa jopa oman asunnon "heidän" käyttöön ja odottaa että muutkin ministerit, virkamiehet, kansanedustajat, talouselämän johto jne. tekee samoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti