torstai 29. syyskuuta 2016

Web-kameroiden armeija kaatoi verkkopalvelun kirjoittaa Taloussanomat
Esineiden Internet tulee rytinällä eivätkä ne tahot jotka jotain voisivat tehdä ole puuttuneet siihen mitenkään. Ja miten voisivatkaan kun eivät ymmärrä mitään siitä kokonaisuudesta, etenkin sen vaaroista.
Ja mitä esille tulee, kuten nyt esille ottamani uutinen kertoo miten Web-kamerat ja nauhurit voivat kaataa verkkopalvelut. Korkeintaan toteavat että kyllä tekniikka sen hoitaa? Että miten sitten? No meillä on  ammattitaitoisia henkilöitä.

Olkoon maamme ammattitaitoiset henkilöt millaisia taikureita tahansa niin jo pelkkä ajatus on utopiaa.

Näen tuollaisen hyökkäyksen esimerkkinä miten tarvittaessa valtio, tai sen osa, valtiot ja sen eri osat saadaan nurin jossa keskeiset osat eivät toimi ja yhteiskunta halvaantuu.
Tuollaiseen hyökkäykseen tarvitaan osaamisen lisäksi rahaa, ja paljon rahaa. Hyvin laajat resurssit joten taustalla on valtiojohtoinen operoija.
Oman käsitykseni mukaan niitä on mm. Venäjä, Kiina sekä Israel U.S.A ja Britit mukaan lukien. On sanottu että Iran olisi yksi niistä, sellaiselle ei ole todellisuuden pohjaa edes nimeksi.

Yhteiskuntamme rakentaa olemassaolonsa ykkösten ja nollien varaan joita siirrellään joko kuituverkossa tai langattomasti.
Oli käyttötarkoitus sitten millainen tahansa, terveyspalvelut, kaikki siihen liittyvä, potilastiedot, aina työvuoro listoja myöden tarvitsee huomattavan datakeskuksen kapasiteetin, siis tietokonekeskuksen.
Koska käyttäjille ei ole tarjolla, eikä resursseja omaan keskukseen palvelut ostetaan ja käyttöön tulee siten tuo "pilvipalvelu".
Suomen kannalta se voi olla Suomessa mutta käytännössä se on jossain muualla kuten vaikka Yhdysvalloissa.

Yhteiskuntamme keskeiset toimijat, sähköverkko, viestintä, vesihuolto, jätehuolto, elintarviketeollisuus, logistiikka, kaikki vaatii toimiakseen tietokoneet, tietoverkot ja datakeskukset. Unohtamatta pankkimaailmaa. Kun se kaatuu ei tililtä voi nostaa rahaa, ei käteistä pankista tai automaatilta.

Viittaamaani uutiseen palatakseni niin se saa minut suorastaan nauramaan kun näen tuon yhteiskuntamme päättäjien tyhmyyden, naivismin.

Tuollaista bottiverkkoa voi toki moni näpertelijä rakennella - mutta miksi kun sellaisesta ei saa tuloja?
Nyt Web-kameroiden hyökkäys on todellisuutta, kyseessä on vain testi. Kuinka moni kotimokkula, reititin, Wi-Fi verkko on avoin käyttöönottoon?

Päättäjät voisivat edes yrittää lainsäädännön keinoin pakottaa jokaisen myytävän tuotteen, jokaisen tulevan esineiden internetin kohteen täyttävän turvavarmistuksen ettei sitä noin vain oteta käyttöön; mutta ei.
Mitä väliä sillä on mikäli joku kaappaa Matti Matikaisen pihakameran ja heidän lapsivahdin, koirakameran, kahvikeittimen, television mitä lie. Ei tietenkään.
Mutta kun niitä onkin tuhansia, kymmeniä tuhansia, satojatuhansia, miljoonia ja herrat Arkadianmäellä havaitsevat että netti ei toimi, ei Facebook, rahaa ei saa automaatilta, Taxi ei tule, maksut eivät onnistu, eikä Alko saa oviaan auki kun kassat on jumissa.

Ehkä sitten joku voi saada valon väläyksen, mitä jos sittenkin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti