tiistai 12. elokuuta 2008

Hiki pintaan

Kuva: Kyseessä on ensin saada kävely yhteys tontin toiselle sivulle, samalla se toimii patona.
Aamulla jäin hetkeksi ulko-ovella ihmettelemään sitä mitä tekisin. Kun saappaat olivat jalassa ja työvaatteet päällä otin lapion ja kävelin "lammelle" - joka on tekemättä.

Olin aikaisemmin,- kun lainassa oli kaivinkone -, kaivanut tontin läpi poikittain ojan, noin 70 - 80 metriä. Olin jo ajatellut padota sen siten ettei kaikki vesi valuisi - minne valuu. Päätin padota sen sitten, ettei pohjavesi vallan katoaisi.

Nyt kun illat ovat hämärtymässä ajattelin käyttää ristilaaseria mitatakseni korot ja selvittääkseni tontin "sen puolen" koron tontin "tälle puolelle" ja siten katsotuksi kaivon "koron".

Kuva: Kyseisen "toisen padon" takana, n. 30 m on kolmas pato. Kaikki kolme ikään kuin porrastettuina.
Tein lapiolla kaksi "patoa" ja kun vesi nousi päätin korjata homman vielä yhdellä. Ensin kasasin kiviä ja maa-ainesta - huonolla menestyksellä. Sitten korjasin yhden vanerilla ja tein uuden vanerilla. Hiki siinä tuli ja hengästyin kunnolla. Konelapio on parempi työkalu.

Sain myös tehdyksi uuden oven maakellariin, ja ihan hyvä siitä tuli. Toiselle puolelle tuli vanhaa paneelia jota minulla oli, sitten villat ja pahvi. Toisen puolen ovesta pinnoitan vanerilla jota minulla ei nyt ole. Joten pahvi toimii pidikkeenä sille etteivät villat tipu alas.

Kello 15 - tai hieman ennen kaikki loppui kun saimme ukkosen, ja sade kuurot. Ihan riittävästi aktiviteettiä vanhalle tontulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti