tiistai 3. maaliskuuta 2009

Kevättä rinnassa

Toki tänään ei ollut sitä kevättä rinnassa kun kävin kirkolla, tai oikeastaan, viitteitä siitä oli. Pakkanen oli laskussa ja laskua jatkui.
Ajatuksena oli käydä siellä huomenna, mutta katsottuani säätiedotuksen huomiselle päätin etten halua liikenteeseen, joten lähdin sitten liikenteeseen noin klo 15 jälkeen.
Takaisin tullessa muutamassa kohdin auton perä irtosi ja alkoi etenemään omalla ohjauksella. Sanomattakin on selvää että ajoin varsin maltillisesti.

Kun tullaan "kirkolta", eli idästä länteen risteyksemme on varsin jyrkän rinteen alla. Viimeksi, vajaa viikko sitten jarrutus meni pitkäksi ja sain peruuttaa. En lähtenyt viemään nokkaa kotitielle, edessä kun on noin 1.5-2 m pudotus ojaan.
Tänään tulin siihen huomattavasti hitaammin ja jarrutuksessa meni kuitenkin pito ja siten koko homma "pitkäksi. Nyt oli niin kummallinen keli etten meinannut saada autoa liikkeelle peruutuksessa ja ajattelin jo ajaa eteenpäin jossa voisin kääntyä. Olin jo toteuttamassa ajatuksen kun auto eteni lopulta sen verran taaksepäin että pääsin kääntymään "kotikadulle". Totesin että liukasta on - ja että huomenna on vieläkin pahemmin - onneksi en tarvii lähteä liikenteeseen.

Säätiedotus lupailee huomiseksi nolla keliä. Sitä toivon monestakin syystä. Tiet toki tulevat olemaan todella pahat renkaista riippumatta.
Yksi syy on saada katolla olevan jään sulamaan edes hieman. Katto on peltiä. Haluan pudottaa lunta katolta ennen kuin neliö kuorma kasvaa liian suureksi.
Toinen syy on sitten lukuisat eri työt ulkona. Yksi on "Romuluksen" korjaus, ja huolto. Rikkoutunut sylinteri irti, sitten ajohytin "sisustusta". Se on ihan OK 60/70 lukujen taitteeseen vaan ei tähän aikaan. Rakennan sinne ns. umpihytin tavalla ettei lumi ja vesisade pääse sisälle. Samalla koneen ääni pienenee, ym. ja, hytistä tulee lämmin.
Sitten on juttuja sisällä tehtävään remppaan johon tarvittavia juttuja täytyy työstää ulkona - sisätilaa kun ei ole tarpeeksi. Tarvitsen vähintään 5 metriä vapaata tilaa plus noin metri kumpaankin päätyyn, työtilaa.

Tänään sitten syystä tai toisesta avasin yhden suunnittelu ohjelman. Alkujaan se on tehty aivan muuhun tarkoitukseen mitä nyt ajattelin tehdä, kuten eri yritysmallien toimintasuunnitelmiin, niiden henkilöstörakenteiden ym esittämiseen, tieteelliseen mallinnukseen, miten tietokoneohjelmia hyödynnetään / mallinukseen, mitä jos minkälaisiin tilanteisiin jne. Ohjelma on http://www.omnigroup.com/applications/OmniGraffle/
Pitäisi päivittää uusimpaan versioon. Aikoinaan se oli "paras ohjelma" minkä tahansa myyntijutun ja business jutun esitykseen. Sain sillä aikoinaan paketoiduksi monta tilausta sillä tehdyillä esityksillä, ja suunnittelijoille väännetyksi rautalangasta mitä tarkoitin. Myös asiakkaille mitä tarkoitin ja mitä voidaan tehdä. Etenkin nuo "leijerit" sain toimimaan murskaavasti ja vaimentamaan minkä tahansa kritiikin.
Ei mikään PowerPoint ja muu kyennyt mihinkään vastaavaan.


Kuva päivitetty kuva: 7.3.09

Nyt tein sitten sillä "suunnitelman" tulevalle puutarhallemme, ja jatkuu koko tontille, vajaat 3 ha.
Ensin tein vain raakavedoksen ilman mittasuhteita, nyt uudessa versiossa ollaan jo mittasuhteissa - tosin ei vielä kaikilta osin. Kunhan suttailen ajatuksia ruudulle ja vaimo saa mahdollisuuden ryhtyä suunnittelemaan eri siementen ym ostoksia ja mitä minnekin laitetaan.
Mittasuhteet ovat edelleen hieman pielessä, mutta kun alan työstämään tätä voin työskennellä mittasuhteissa miltei "atomi tasolla". Joten se siitä ja mittasuhteista.

Sitten ovat ne "leijerit" - eli eri tasot.
Kuhunkin kohteeseen voin rakentaa hyvinkin yksityiskohtaisen kirjaston liitetiedostoilla mihin vain valittuun pisteeseen, vaikka kuinka laajan eri alatiedostoilla joilla on taas omat alatiedostot - vaikka "atomitasolle".


Ensin liitetiedostoihin liittyen.
Suunnitelmassa on tiettyjä kohteita - jotka on nyt merkitty symboleilla. Esimerkiksi suorakaide pyöristetyllä päädyllä. Merkkeinä salaatti, viinirypäle, maissi, salaatti jne.
Ne ovat kasvatusalustoja fyysisesti "laatikoituna" omaksi ryhmäksi, moreenin päällä. Kuhunkin tulee mitä tulee. Aktivoimala valittu kohde saan tietää / voin suunnitella millainen maa-aines siihen tulee ja sen ph arvo valitulle istutukselle, sen neliökoko, paljonko multaa pitää olla jne.
Voin seurata kutakin kasvun aikana ja kirjoittaa muistiin merkinnät viite valokuvin.
Kyseessä on aktiivinen tiedosto joka päivittyy oman aktiivisuuteni myöden.

Tulen hankkimaan uuden sääaseman (edellisen palautin ja sain rahat takaisin kun se hajosi). Siinä uudessa jonka hankin on suora vienti tietokoneelle. Ellei Mac versiota ole, niin OK, asennan viimeistään sitten sen "Wintoosan" koneelleni. :(

Voin merkitä kuvan mihin kohtaan haluan eri mittauspisteitä, esim maan ph arvoille ja muille valituille arvoille, lämpötilalle, kosteudelle, sademäärälle jne.
Mitä sille on kunakin aikana tehty, sadetus, muokkaus, jne.
Voin liittää valitsemiini kohteisiin linkin valokuviin ko kohteesta jne. - Ja sääaseman tiedostoon.

OK - voin jatkaa tätä loputtomiin. Yllä on luonnoksesta tehty kuva joka on vasta karkea hahmotelma.
Kuvan vasemmassa laidassa on vain "symboleja" jotka jätin.
Kuvan alla on se "lammikko" joka on kaivamatta. Pituus tulee olemaan noin 90 m ja leveys vaihdellen aina 25.30 m asti.
Savusauna tulee rinteeseen ja siten pääosin maan sisään. Sen eteen tulee silta "lammen" yli, jonka keskellä on "saari" - eli kivikasa. Kuvan alue on noin 1/3 osa tonttimme pituudesta, 2/3 osaa on sitten tulevan lammen takana.
Osa lammesta, saunan edessä ja sivuille on riittävä uimista varten.

Että silleen täällä kertaa.
Oli ihan hauskaa ja virkistävää käyttää tätä ohjelmaa taas uudelleen :)
En nyt ladannut sitä PDF tiedostona - sen koko kun siunaantui 10.7 MB tiedostoksi. Tein siitä kuvakaappauksen ja se on sitten se mitä nyt näette. Klikkaamalla kuvaa tulee esille siitä suurempi vaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti