maanantai 29. kesäkuuta 2009

Buranaa ja nesteytystä

Buranaa ja nesteytystä, eli buranaa kipuun ja mehua hikoilun tuomaan janoon



Kuva (klikkaamalla saat suurennuksen): Jatkoa edellisen blogin kirjoitukseen.


Kasvu puutarhassa ei ole ollut ihan toivottavaa - aluksi koko kesäkuu oli todella viileä ja kostea joka muuttui vasta Juhannuksen jälkeen - jolloin tuli todella ikävän kuumaa. Sääasema näytti jo yli 32 astetta - se oli liikaa.


Aikaisempi perunan istutus - joka oli harson alla on alkanut kehittämään kukkia. Nyt kun ne vielä alkaisivat kukkimaan ja sitten syömään uusia putikoita. Mansikoita saadaan muutama päivässä - kehittyvät vain niin epätasaisesti.

Tomaatit kukkivat ihan mukavasti ja kohta odotellaan kurkkujen kukintaa.



Kuva: Romulus menossa lavalle. Nousukulma melko jyrkkä.


Eri kaivuu työt valmistuivat tavalla joka ei enää edellyttänyt "Romuluksen" pitoa, jotan laitoin sen myyntiin ja se meni sitten Lappeenrantaa.

Eukon piti ottaa kuvia - muutaman sai - parhaat jäivät kuvaamatta. Oli niin kauhuissaan että polvet petti ja pissat meinas tulla housuihin.

Ei siinä mitään sen kummempaa - vaikka oli rajun tuntuista. Auto jolla kone haettiin oli tehty metsäkoneille. Kookas Skania.

Nousu taka telin päälle oli melko korkea ja jyrkkä, jossa sitten tyrin kaksi kertaa. Sivullinen olisi olettanut että kaadan koko vehkeen.

Ensimmäinen ajo epäonnistui kun jalka lipsahti lukolta ja ajolinja meni pieleen. Sanomatta oli selvää että siinä kulmassa jarruista ei ollut apua - joten tuliin vauhdilla takaisin alas.

Toisella yrityksellä oli jo mielestäni takapyörilläni telin välissä - vaan en ollut ja kun jarruista ei ollut apua, päätin antaa painovoimalle vapaat kädet. Olisin voinut käyttää kytkintä ja vedättää, mutta taasen, tasauspyörän lukko oli irronnut.

Kolmannella kerralle se sitten onnistui. Kullakin kerralla saadakseni takapyörät irti maasta minun piti nostaa ne ilmaan ja asentaa tukit niiden alle saadakseni korkeutta siten etteivät taka-tassut olisi jumittaneet koneen etenemistä. Kiitos jyrkän nousukulman.

Niin, etukauhassa oli iso ojakauha ja kynsikauha. En halunnut pudottaa niitä kyydistä. Se edellytti sitä että jouduin pitämään etukuormaajan kauhaa liian korkealla.


Juhannus tuli ja meni - parempi kuin edellinen - ainakin mitä valokuviin tulee.
Sitten tuli muutama päivä pakollista lepoa. Jotenkin onnistuin vientämään ja kientämään vasemman olkapääni siihen tilaan että jokainen liike eri asentoihin tuotti kipua tavalla joka varmaan tulee kun olkapäähän työnnetään tylsä puukko ja viännetään vaikka mihin asentoon. Nyt se alkaa tulemaan kuntoon.


Tänään sain pienen muutoksen - parempaan suuntaan moottorisahalleni. Se ei suostunut sahamaan suoraan - eikä se sahannut vinottain yhteen suuntaan vaan kahteen suuntaan. Ihan mieletön juttu.


Ostin tänään sahaan uuden laipan. Olisin ottanut lyhyemmän mitä nyt on - 14 tuumainen - vaan sellaista ei ollut. Onneksi uusi laippa oli mitä pitää olla - vaan ensi ostoksen - tehdasasennuksen satsissa ei sellaista ollut.


Kuva: Kesäkeittiön runko alkaa hahmottumaan


Aikaisemmin ostamani betonimylly alkoi myös temppuilemaan tavalla - joka ehkä korjaantuu kun maahantuoja lähettää uuden moottoriyksikön ja muut vempaimet. Kiilahihna ei vain pysy siinä missä sen kuuluu olla.


Niin, ja moni muukin ostamani laite ym ei todellakaan ole mitä sen kuuluisi olla. Saas nähdä miten käy ostamalleni runkonaulaimelle.



Veneen remonttiin ei aikaa ole vielä liiennyt. Eikä vielä tule. Ensin tulee tehdä tuo kesäkeittiöä - "Kurren Saluuna" valmiiksi että päästään grillaamaan. Toinen on sitten tekemäni pergola. Olin kaivanut uuden alueen - oikeastaan laajentanut entistä. Se on muutoin valmis - mitä nyt "lattia" ja "seinät" puuttuvat ym.

Se saa odottaa kunnes "laavuni" valmistuu jotta päästään grillaamaan tapahtui mitä tapahtui sään kanssa - kesävieraita kun on tulollaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti