sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Miltei raajarikko

Niin, sitä on sitten sellainen olo kuin olisi ajettu kivimurskan läpi.

Metsähakkuusta jäi muutama tukki sahattavaksi, ja ne sitten sahattiin eilen ja tänään. Viime tipassa kun huomioi madot.

Homma alkoi kevyesti mutta työn edetessä ja traktorin lavalle kasaamani pinon paisuessa voimat alkoivat hiipumaan.
Vanhat vaivat etenkin olkapäässä alkoivat vaivaamaan. Kun sitten polvet alkoivat väsymään alkoi olemaan hieman hutera olo.

Kenttäsirkkeli tuli tontille perjantai iltana ja lauantaina aloimme klo 9 ja lopetimme 16.30. Pari pientä paussia välissä.
Olin saanut naapurin Matin apuriksi, eikä hän ole niin pitkää päivää tehnyt "mies muistiin".
Toinen naapuri tyri matkan Karjalaan viisumia asiassa joten hän oli siten vapaa rengiksi - kuten sanoi. Hän auttoi sahuria kun minä ja Matti otettiin valmista vastaan.

Matille ohjasin kevyet laudat kun itse lemppailin hylkyyn menevää roipetta kasaan, ja iso kasa siitä tulikin, ja sahan purua niin etten vielä tiedä minne sen kuskaisin. Suuremmat tavarat kuten 2x4, 2x5 ja vielä suuremmat nostelin traktorin lavalle.

Kasoja sahattavaksi oli kaksi. Yksi kuusitavaraa ja ihan oikein päin sahaan nähden, toinen mäntyä oleva oli ihan väärin päin. Ne piti siirtää toiseen paikkaan, missä kuuset olivat olleet.

En jaksanut tehdä sitä illalla - vaikka ajattelin tekeväni sen käytyäni saunassa. Noin 21 menin nukkumaan eikä muistikuvaa ole mistään pyörimisestä ja unen hakemisesta. Taisin sammua kuin lyhty myrskyssä.

Oli päättänyt siirtää ne männyt nyt aamulla, ennen yhdeksää - joten laitoin kellon soimaan 05 ja puoli kuusi aamulla "Romulus" pääsi töihin.
Työ valmistui siinä 8 aikoihin.

Muuten hommia on piisannut, etenkin pihan kanssa joka alkaa valmistumaan, tavallaan.
Veneen kanssa on myös työ käynnistynyt. Kummastakin lisää seuraavaksi - kunhan tokenen tästä "vammasta".

Niin - vielä on noiden lautojen ja lankkujen taaplaus! :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti