torstai 7. tammikuuta 2010

Paakaset puree ja lompakko kevenee

Puoli metriä lunta, tai silleen on katolla.
Lunta on, ja sitä tulee päivittäin lisää. Entisen päälle tulee uutta joka samalla painuu kasaan.

Kävin Kirkolla - ostoksilla. Kun pääsin kotiin - harvinaisen huonon ajokelin jälkeen kännykkä piippasi kun olin istuutunut kyökin pöydän ääreen. Jonkin ajan jälkeen otin puhelimen ja katsoin ensin saamani viestin.
Se oli Postista - kertoivat että minula on paketti odottamassa "Kirkolla". Sadattelin aivan kunnolla! Olinhan siellä vasta reilut puoli tuntia sitten"!
Sinne on noin 30 km.

Paketissa on nk. "kouru taltta" sorvaukseen jonka tilasin ja purkki vahaa. Ja kyseessä ei ole posti ennakko.
Itse asiassa, posti olisi voinut tuoda sen suoraan laatikolleni!

TT loppui tänään, eli tuo Tipaton Tammikuu. Oli ihan riittävästi stressiä ja päätöksen tekoa.
Jo ennen valkkaria (viinaa ei) päätin että kaupat tehdään. Ostin höylän ja oikein kunnon valurautaisen sorvin joka ei varmasti tärise! Valkkarti tulivasta sen jälkeen.
Sorvikauppaan tulee mukaan kunnon setti talttoja, ainakin hiiliterästä, toivottavasti parempaa.
Kerron siitä lisää kuvilla kun se on verstaallani.

Olen tehnyt joitakin "prototyyppejä" eri tuotteista. Yksi on linnun pönttö.
Materiaali sille pöntölle on vuosien takaa, alkujaan veneestäni, sen pentrystä.
Proto kuitenkin josta voin tehdä "tuotantolinjan" - toki toisesta materiaalista.
Proto on nyt keittiön ikkunamme edessä - ja lintujemme suosiossa!
Siitä ei nyt ole valokuvaa - tulee mukaan seuraavassa kirjoituksessa.

PAKKANEN on saanut mieleni hieman apeaksi. Vaikka poltamme puuta hurjasti - ilman sähkölämmitystä ei tulla toimeen. Sitä kuluu nyt ihan tuhottomasti - ulkona kun on noin -25- 30. Lämmmitettäväksi on noin 130 neliötä päätalossa ja lähemmäs sata neliötä verstaassa.
Päätalomme lisäksi on siis tuo verstaani. jonka kulutuksen olen onnistunut pienentämään - ja uskon voivani jopa puolittavani sen, on nyt noin 30 KWh vuorokausi. Se itse asiassa pienenee päivittäin kun "materiaalit" lämpenevät.
Tänään vaihdoin tilalle uuden lämmittimen jonka uskon pienentävän kustannuksia.
Se on vain sitä millä yritän pienentää kulutusta.

Nyt olevan talven jälkeen - kesällä ennen seuraavaa talvea, minulla on sitten tuo nk. "KATTILA". Keskuslämmisyskattila, asennettuna;  joka toimii puulla, sen eri muodoissa ja tietenkin öljyllä.
Odotan saavani sen "ilmaiseksi". Maksu on se että puran ja siirrän sen pois siloisesta kohteesta. e toki maksaa jotain.
Metsästämme löyttyy risua ja suurempaa riittävästi jonka haketan ja se pitäää sähkölaitoksen laskutuksen minimissä. He saavat sen rahan joka kuluu pienten pumppujen toimimiseen - lämmitykseen ei senttiäkään.

Sitten se haiseva xxx eteisesämme tänään.
Eukko lähti ulos koiramme kanssa. Eteisessä koira sitten nosti jalkaa ja kusi uuden talvihaalareitteni puntille!
Olin pari päivää sitten ostanut uudet kunnon talvihaalarit, ei mitään Hong-Kong tuotetta;  - ja ne olivat eteisen vaatehyllyssä, yli pitkät, joten puntit olivat rutussa lattialla - ja Viki kusaisi niiden päälle! Se ei ole tehnyt koskaan mitään vastaavaa!

Sen on täytynyt viestittää jotain! Kun vain tietäisin että mitä!
Kun juttelin tyttäreni kansa - joka tietää koirista mitä voi - ja kouluttaa niitä - ei kyennyt sanomaan mitään - miksi niin kävi.

PS: Mitä verstaani lämmitykseen tullee, viimeistään kuun lopussa teen väli arvion (taulukko laskema), ja sitten Helmikuun alussa todellisen kulutuksen. Alku vaikuttaa lupaavalta - eli kustannukset pienenevät vaikka ulkona on noin 25, jopa lähemmäs 30 pakkasta. Taulukkoni heiluu kuin xxx.

PS: Joten, kun tuo TT jäi nyt tähän päivään ja valkkaria nautitaan, jatkan sen nauttimista ja menen kohta puoliin yläkertaan vällyjen väliin.

Huomiselle ja siitä eteenpäin on jo projektit päätetty - etenkin lämmityksen pienentämisen osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti