lauantai 13. helmikuuta 2010

Opiskelua

Se on sitten ollut päivä opiskelun parissa - samalla kun meille vaihtui Kiinalaisittain Uusi Vuosi - se on sitten Tiikerin vuosi. Tietää rahan tuloa mutta ei niinkään niille jotka ovat syntyneet Tiikerin vuonna - kuten minä.

Aamulla muistin kuin muistin poikani syntymäpäivän ja kiirehdin soittamaan onnittelut - etten sitten unohtaisi.
Opiskeluni on ollut puutöiden parissa, segmentoitujen juttujen kanssa. Eilen vaurioitunut saha on näköjään sittenkin lähdössä maahantuojan huoltoon. Odotan kuitenkin ensin uuden terän saapumista, jospa se sitten siitä tokenisi - mutta epäilen.

Se minkä olen oppinut on - tekemisen kautta on tarkkuuden merkitys. Segmenttien valmistus on kuta kuin yhtä kuin kirurgin työ.
Kulmien asteet pitää olla just eikä melkein ja sahaus ehdottomasti "kirurgin tarkkuudella". Muutoin niiden yhteen liittämisessä syntyy ongelmia, joka tietää rumaa jälkeä. Ja myös muita juttuja pitää huomioida ja tekemiseen ei ole kuin "se yksi oikea tapa". Se vain pitää löytyä. YouTube ei siihen paljoa apua anna.

Kun renkaat on sitten valmiina ja liimattu yhteen onkin vuorossa sorvaus. Siinä ei sitten kannata mokata eikä päästää talttaa nirhaisemaan ja eksymään omille teille. Ellei asiaan keskity kunnolla voi iso työ mennä pilalle.
Mikäli kappale on 20 cm korkea ja kukin rengas 2 cm, niin kappaleita menee 120, eli 12 per rengas. Niiden tekemiseen menee hetki vaikka sen tekisi sarjatyönä.

Alla video kulhosta, joka on itse asiassa makeisrasia jonka ulkohalkaisija on valmiina noin 14 cm ja korkeus 7.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti