tiistai 16. helmikuuta 2010

Segmentointini fragmentoituu

Talvinen kuva eiliseltä päivältä ulko-oven edestä


Niin, Segmentointini fragmentoituu keskenään yhteensopimattomiin juttuihin.


Edellinen lause syntyi aamulla kun aloin kirjoittamaan ihan muuta - tälle sivulle,  ja sen myötä aloittamani kirjoittaminen johti toiseen ja laajeni ja laajeni ja siitä syntyi ajatus josta pieni avaus siihen alla, kursivoituna.

Segmentointi esimerkki
Eli, ajattelin taltioida laajemmin valokuvia, myös videona sekä kokemuksiani kirjoittaen sen kaiken laajemmin muistiin, jopa aivan olennaisista, perus asioista joihin en muutoin kiinnittäisi huomiota, vielä vähemmän ottaisin valokuvia tai edes kommentoisin sitä.

Eli, ajattelin tehdä opetusvideon ja siihen tekstiosan, pienen kirjasen. Se voisi olla valmis alkukesästä, valmis myyntiin. Enkä tee sitä siten että saan negatiivista palautetta siihen. Se on osa yksi ja haluten sitten osa 2 (eli II) myös myyntiin.
Ennakkotilauksia otetaan vastaan :o)

Uskon että siitä tulee ihan hyvä. 
No, joka tapauksessa alla alkutekstiä siihen kokonaisuuteen joka tulee tietenkin muuttumaan - eli jalostumaan. Se on nyt - jo noin 8 sivua valmiina 12 px fontilla - vapaata tajunnan virtaa. Ja se on vasta alkua. Sellainen hahmotelma.


Esimerkki siitä millaista EI saa tehdä ja miten siitä voi välttyä

Kirjoitan tätä sillä ajatuksella että kokoan kokemuksiani itselleni muistiin sekä jaettavaksi myös muille - jotka ajattelevat itselleen "eläkeläisen, tai työttömän  puuharrastusta" - puuhastelua kotiverstaassa josta saattaa saada myös hieman tuloja jos on myynnissä aktiivinen.
Heidät huomioiden tulen jakamaan myös muita vihjeitä joista saattaa olla apua.
Edellisen lisäksi ja jatkoon sen verran etten ole ihan noviisi puutöissä. Aikaisemmat kokemukset liittyvät pikemminkin suurempiin kokonaisuuksiin ja joihinkin erikoisjuttuihin, mm. lavasteisiin teatteriin. Viimeinen jonka tein oli tuotantoon Aleksanterin teatteriin Helsingissä. Kokemusta on toki myös ihan "puusepän" pienestä näpertelystä. Se siitä kehumisesta.
Palaan myöhemmin tavallaan alkuun, koneisiin ja käsityökaluihin, kohdistettuna ihan harrastelijoille, etenkin niille jotka ajattelevat aloittavansa "jotain". Eli, miten voin aloittaa koko homman - ja samalla saada muutaman oikotien, ellei onneen niin ainakin tietynlaiseen menestymiseen ja välttää suurimmat kummajaiset jotka tuovat pahan mielen ja mahdollisesti tunteen ripustaa hanskat naulaan.
Tähän liittyy tekstiosuus (kirjanen) valokuvilla ja Video, mahdollisesti DVD jos menen ja ostan uuden kameran.
Uskon siitä aika paljon joka tuottaa avun monelle joka lähtee siihen mitä itse lähdin tekemään, myös niille uusille nikkareille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta. 

Alla pitkä luettelo miten edetä ja millaisia koneita ja laitteita kannattaa hankkia ja mitä ei, sekä miten niistä saa heti paremman ja miten pienellä vaivalla voi säästää jopa tuhansia euroja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti