lauantai 11. syyskuuta 2010

9/11

Siitä on nyt 9 vuotta


Minulla oli tuolloin liiketapaaminen Sveitsin suurimman Netti / kännykkä operaattorin kanssa. Heitä oli tapaamisessamme noin 8 henkilöä ja meitä oli kaksi.
Kesken kaiken oma Nokian Communikaattorini alkoi hälyttämään ja ottamaan vastaan viestejä, joihin en keskittynyt - ja mitä sitten katsoin oli mielestäni täysin "utopiaa".
Samalla kokoushuoneesta alkoi poistumaan henkilöitä toinen toisen perään. Jotkut "haettiin" ja he lähtivät.
Muistaakseni lopulta oli vain yksi jäljellä koko porukasta.

Tilaisuus loppui ja lähdin Sveitsin edustajamme autolle ja aloin katsomaan viestejä ja yritin soittaa. Kännykkä verkko ei toiminut. Sain lopulta yhteyden vaimoon joka kertoi mitä oli tapahtunut - en silti sitä ymmärtänyt.
Kun kerroin siitä kolleegalleni hän kaivoi autonsa hansikaslokerosta rojujen seasta kännykkänsä - jota hän inhosi - ja soitti amerikkalaiselle vaimolleen ja asia alkoi selvitä.

Hänen kotona sitten katsottiin TV:stä uudelleen ja uudelleen mitä oli tapahtunut ja kommentteja siihen joista keskustelimme.

Samalla selvisi syy siihen miksi porukka alkoi vähenemään kokouksestamme. Koko Sveitsin kännykkäverkko ja nettiyhteydet ylikuormittuivat ja kaatuilivat. Niiden toimivuus kuului mm niille henkilöille jotka osallistuivat kokoukseen.

PS. Siitä tuli muutama kuukausi myöhemmin minun 9/11 kun USAlainen työnantajani lopetti Euroopan toimistonsa ja siten työsuhteeni, heidän myyntijohtajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti