perjantai 3. syyskuuta 2010

Viikko putkessa

Otettuani kattopellit pois saatiin sitten sadetta muutaman kerran, ja tänään. On todella - kuinka sen sanoisi suomeksi - ristiritainen olo katsoa miten sisäkatto vuotaa ja lattiat lainehtivat. Eukkokin on nyt tottunut siihen - tai ei nyt ihan.

Uusi WC / suihku on viimeistelyä vaille kunnossa. Pojaltani saamani kalusteet, siis kaapit ovat saaneet uuden kodin - toki joudun hieman "muotoilemaan niitä" ja putsaamaan - kunhan ehdin. Harmi että osa alkuperäisestä puuttuu. Joudun vaihtamaan lavuaarin kun sen kiinnikkeet puuttuvat - samalla hieman isompaan. Hana toimi mutta ei pide suihku - OK, hieman vettä tuli. Hana ei sulkeutunut vaikka oli ORAS. Ostin tänään uuden. ORAS olisi maksanut kohtuuttomasti, 250-300 euroa! Nyt sain yhden alle yhdeksän kympin.
Se olikin vaikeampi juttu kun yksikään myyjä - joita oli parhaimmillaan kolme ei oikein tiennyt mitä haluaisin - ja miksi olisivatkaan kun eivät tienneet edes mikä"pide"suihku - ja mikä on (jota en halunnut) mekaaninen lavuaarin tulpan sulku/avaus. En halunnut hanaa jossa sellainen on. Sellaisen asentamisesta he tiesivät yhtä paljon mitä sika tähtitieteestä tai aivokirurgiasta.

Parin päivän kuluttua on sitten suihku valmis käyttöön - toki se olisi vaikka heti - mutta odotan saumauksen ja sen suojan kuivumista.

Nyt kun poistan purettavan osan tärkeimmät jutut, kuten ikkunat, sähköjuttuja, seinässä olevia hyllyjä, saunan kiukaan alkaa viimeistään maanantaina se lopullinen työ kun kaivinkone käynnistyy ja ajan sen mökin viereen.
Täytyy kait varata sen kunniaksi pullo konjakia - tai oikeastaan hyvää Wiskiä ;o)

PS. Tein joistakin valokuvista muokatun sarjan - hölmöjä tilanteita. Ja kuinka olla, en tallentanut niitä kuva-arkistoon (iPhoto) ja sitten töppäsin ja tuhosin kansion jossa ne kuvat olivat. Samalla latasin vahingossa väärän tiedoston tänne - joka kuului aivan toiseen yhteyteen - projektiin liittyen 1111 juttuun, eli ensimmäinen Tammikuuta (20)11. Kun menin sitten tekemääni kansioon - sitä ei sitten enää olutkaan :o(
No, tehdään se sitten jossain vaiheessa udelleen - johan harjoittelin sitä kertaalleen :o)

PSS. Niin, tuli muitakin vesihommia. Pääkaivomme vedenpinta alkoi laskemaan huolestuttavan alas. Toisessa, uudessa kaivossamme oli vettä.
Sitten piti täyttää noin 300 l varaaja - ei näyttänyt hirveän hyvältä. Siihen piti saada ratkaisu.
Ostin vedensuodattimen. Ajatuksena oli pumpata uudesta kaivosta pää kaivoon, mutta kun sen uuden kaivon vesi oli hieman "sameata" - se piti suodattaa.
Ajattelin ensin suodattaa sen ennen kuin se siirtyy kaivosta toiseen - se ei onnistunut. Pumpun paine ei siihen riittänyt. Joten - asensin sen pääpumpun jälkeen ja nyt se vesi puhdistuu.
Siirsin eilen noin 1-1.5 kuutiota vettä ja näyttää siltä että se minkä siirsin kaivosta on palautunut takaisin. Ja vesi sisällä on ihan OK - ei maku eikä värihaittoja.

2 kommenttia:

  1. No jopas nyt:
    Ajat kaivinkoneen mökin viereen ja avaat Wiskipullon. Niin no kyllä sillä keinoin tönön saa nurin. ;)

    VastaaPoista
  2. Ei nyt sentään ;o)
    Odottelen kunnes homma on tehty, purettu ja ajettu pois, tilannetta jossa on vain sokkeli jäljellä ja puhdas pohja - niin ja savupipun tiilet omassa kasassa.

    Huomenna poistan lopulta ikkunat ja yhden ulko-oven ja se on sitten siinä :o)

    VastaaPoista