sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pintatöitä

Äitini (86) ja eukko ovat toimineet pari päivää maalareina ja jälkeä alkoi syntymään - aluksi motkotin ja kädestä pitäen näytin miten maalia laitetaan lautaan- ei väriä.
Pitkä tavara suojassa ja maalauspiste
Katoksessa tehtiin maalausta ja valmiit siirrettiin sitten tunnin päästä peräkärryyn jolla vein ne sitten projektipaikalle. Äitini sai vanhat haalarit ja paitani - ja pensselin tietenkin.
Maalarit työssä
Ensimmäisiä vetoja ja sain toista uudelleen ja uudelleen että lautaan laitetaan maalia - ei väriä. Lopulta se alkoi onnistumaan - saarnasin vielä sitä että tässä ei maalissa pihistellä.
Pyssy paukkuu
Kun lautaa alkoi tulemaan ryhdyin eilen ampumaan niitä seinään, sen jälkeen kun tulimme naapurin Martan 90 vuotis päiviltä.
Laudat olivat 421 ja ihan just kuten piti - tosin sain tasata useita toisesta päästä hieman. Osa laudoista ei ollut tasattu toisesta päästä joten joudun sahamaan ne suoraksi, oikeaan 90 asteen kulmaan. Ne olivat suoraan metsäkoneen jäljiltä. Osa laudoista oli 7 cm muita pidempiä. Sahurin terä oli ainakin näitä lautoja sahatessa aika tylsä. Mutta mitä sitä voi muuta odottaa "rautakaupan" tavarasta.
Siinä sitä seinää on - ikkunoita puuttuu
Huomenna seinä on valmis, vielä yksi rivi vaakaan - kunhan saan sahatuksi ilmanvaihdolle kanavat ja sitten tippalista - tai kuten äitini sanoi, (silmä)ripset. Sen maalaan tietenkin valkoiseksi. Sitten ylimpään osaan pystylaudoitus.

Saunan (tuuletus)ikkuna puutuu kuten toinen kohtaan jossa on tikkaat.

Aloitin naulaamisen pienemmällä naulaimella ja tietenkin naulat loppuivat joten otin sitten Sencon. Se vain on niin pahuksen painava ja painoa tulee lisää joka tunti, mitä enemmän sitä käyttää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti