keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Nyt on kuin kivimurskan läpi mennyt

Nyt oli aika vihdoin ja viimein saada uuden olohuoneen lattia valmiiksi - se on odottanut sitä jo luvattoman kauan ja ennen sitä en pääse levyttämään seiniä.
Puolet tuli tehtyä syksyllä mutta sitten oli aina jotain muuta....
Siitä se alkoi, ns väärästä päästä
Ennen monttuun menoa piti varata kaikkea tarpeellista ettei tarvitse kömpiä taas ylös. Sokkelia vasten styroksit noin 8 metrin matkalta, laudat pitkittäin alle, alhaalta, tuulensuoja levy sen päälle, sitten yksi kerros villaa ja loput "uretaania".
Villa ei tietenkään mennyt suoraan koska jako oli / on 600 mm. Siinä sitä sitten pyllisteltiin ja ähellettiin.
Eilen sain 4 väliä tehdyksi, tänään loput seitsemän ja vaikka en ihan saanut sitä kaikkea täysin valmiiksi olin enemmän kuin loppu. Jätin loput suosiolla huomiseen. 
Sen jälkeen saunaan ja olo parani kummasti - mutta ei vienyt kipuja eikä kolotusta.

Harmillinen vajaus, noin 2 cm!
Kolme lautaa, noin 4 metristä jäi toisesta päästä vajaaksi - noin 2 cm! Olisi ollut edes 1 cm lisää olisin saanut ammutuksi ne kiinni viistoon.
Toisestä päästä olisi kyllä ollut tilaa sen verran mutta kun nyt meni näin niin meni. Jatkolaudat menivät sitten koko välin pituudelta yli.
Niitä oli mukava ampua yksin kiinni, selällä pitkin pituutta hiekan päällä.

Muistiin miten ne ikkunat menivätkään paikoilleen
Yläkuva muistiin että tiedän miten ne ikkunat menivät paikolleen, kun sitten joskus myöhemmin vaihdan ne kookkaampiin. Ovat vanhan puretun osan kiertolaisia uusiokäytössä.

Huomenna pitäisi koko lattia olla sillä mallilla että pääsen asentamaan kipsilevyjä seiniin ja kun ne on tehty sitten paneloimaan sisäkattoa. :-)

PS. Opin tänään, itse asiassa jo eilen että nk. Lattia Wilhelmi on yksi tuote ja muiden vastaavat, näennäisesti sama mutta kuitenkin eri tuote.
Niiden pontit ovat keskenään erilaiset!
Minulla on kahden eri toimittajan "sama tuote" silti ne eivät sovi yhteen. Se hieman jurppii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti