maanantai 10. kesäkuuta 2013

Konehankintoja puutarhaan ym

Ruohonleikkurin hankinta
Tuli tilanne jossa pieni sähköllä toimiva ruohonleikkurimme alkoi olemaan todella onneton. Ruohoa on kasvanut siihen tahtiin että leikata saisi miltei päivittäin. Ja se ottaa niveliin sen kanssa toheltaminen.

K-Rauta tarjosi työnnettävää hintaan € 159 ja vastaava Agrimarketissa € 199. Kun sitten räknäilin että HongKong laatu  maksaa sen € 235 ei valinta ollut sitten kovinkaan suuri haaste.
Nelitahti kone ja vetävä, eli sen kuin kävelee perässä ja ohjailee ja ei mennyt paljokaan aikaa kun ruohot lähti eikä olkapääni kuten kyynärpää ollut kipeänä, unohtamatta selkää.

Eukko sitä piti heti kokeilla ja sitten rouvaa vietiin niin että sain juosta välillä perästä :-)



Samalla päädyin hankkimaan myös raivaussahan
Siimapää ja vesakkoterät sekä raivausterä. Se tosin oli naurettavan onneton joten päädyin ostamaan uuden raivausterän jolla jotain voi tehdä - ja hyvinhän se toimi.
Sillä saan tontin parempaan kuosiin, alkoi jo vesottumaan pahemman kerran ja metsässä on paikkoja joita pitäisi harventaa. Menee paremmin kuin moottorisahalla ja kassaralla.

JA jos hajoavat niin vuoden takuu pitäisi toimia. Uusi tilalle tai rahat takaisin.


1 kommentti:

  1. Näpsäkät koneet.
    Jotta ensin menee ruohonleikkuri sitten rouva ja jonon jatkona UkkoTonttu.
    Yhdessä tekemistä parhaimmillaan.
    Hei sä katkasit sen joulukuusenkin!
    Mukavia päiviä!

    VastaaPoista