tiistai 12. marraskuuta 2013

On se vain niin lyhyt tuo ihmisen muisti....

Niin, tuo ihmisen muisti - tai ainakin minun - on se vain niin lyhtyt!

Terapia koneeni
Olen saanut nyt "terapiakoneeni" sinne minne ne haluan.

Eilen avasin ensimmäisen - sen isomman jota olen ollut vaihtamassa jo 6-7 vuotta uudempaan jossa on näppäimistö joka tunnistaa voimakkuuden.

Kun vauhtiin pääsee, etenkin pienessä hiprakassa sitä haluaa vaikuttaa siihen miten kukin sävel soi, sen voimakkuuteen.... mutta kun sillä rahalla on aina ostettu jotain muuta, kuten kipsilevyjä, viemäri putkia, maaleja jne.

Nyt pitäisi nostaa tuo pienempi näppis isomman päälle ja kytkeä se MacBook Pro laitteeseen tai iMac koneeseen ja sitten GarageBand ohjelmaan. Niin, ja sitten se kitara on saanut uudet kielet - ne pitäisi virittää nyt uudelleen ja sitten katsotaan mitä tapahtuu....

Otsikkoon liittyen niin tuo nuottien luku alkaa unohtumaan! Ainakin siten kun silmät näkevät merkin se ei enää siirry sormiin! Katotaan miten käy kun otan kitaran esille.

Ja sitten tuo sointujen muodostaminen - yleensä löytäminen vasuriulla on kuin olisi pimeässä metsässä ilman valoja ja raajat pakkasesta halvaantuneina - ei hyvä!

Mutta Jouluksi ajattelin kuitenkin esittää joulutervehdyksen - itse soitettuna - ehkä laulettunakin....
Toivottavasti ei ole liian suuri lupaus....

Mietin tässä - olenko TODELLA tullut vanhaksi?
Olen jopa unohtanut TÄYSIN nk. klassiset sormiharjoittelut kitaran kanssa, eri variaatioita jotka opin kuusikymmen luvun lopulla ja sen ABBAn alku taipaleilla  - ja varmaan monet soinnut myös ovat nyt hakusessa.
Kädet ja sormet ovat tottuneet enemmän siihen vasaraan ja nauloihin.

PS. Pitäneekö tässä "taas" siirtyä trumpettiin - vaikka on astma. Tein sen aikoinaan kun vasen käsi vaurioitui vuosiksi. Silloin kitaran soitosta ei ollut enää edes unelmaksi kun ei edes kuppi pysynyt kädessä.