maanantai 13. tammikuuta 2014

Raivaussahan terän osto

Uuden raivaussahan terän ostaminen sahaani osoittautui ongelmalliseksi.

Terä jonka ostin Mikkelin K-Raudasta (Dolmar kuten moottorisahani) oli, niin sanotusti ei sopiva. Reikä piti olla yhden "tuuman" kokoinen eli noin 26 mm (25.4 mm). Se ei sitä ollut sitä.

Kävin tänään Mikkelissä ja sopivaa terää ei K-Raudasta löytynyt - kaikissa oli ns. väärän lainen reikä terässä. Joten tehtiin laskuun hyvitys, 15% jälkeen 28.82 euroa.

Menin sitten liikkeeseen jossa myydään Husquarna sahoja ja sieltä se löytyi hintaan €20, heidän omalla merkillä. Ja sen liikkeen kulmassa olin ajaa tuon jalankulkijan päälle.

Nyt odotan että pakkaset laskee siihen miinus 10 asteeseen ja laitan sitten nk. lämpöhaalarit päälle ja lähden savottaan - harventamaan metsäämme. Siihen nk. harvennus hakkuuseen ja silleen. Jota piti tehdä jo pari kolme vuotta sitten.


1 kommentti:

  1. Ne isommat puut siinä metsänhoidossa katkeavat sitten moottorisahalla. Raivaussahani terä jonka osti on 225 mm kun sahaan käy 250 mm.

    Mutta sillä katkeavat ne "pikku näreet" ja hyvä niin. Etenkin kun ehdin metsälle ennen lumien tuloa. Viimeksi kastuin likomäräksi vesisateen jälkeen.

    VastaaPoista