keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sopivan viileätä rakennus hommiin, ei hiki tule kiusaksi

Juhannuksen aikoihin sain ulkoeteisen valmiiksi laatoitusta varten, vanhat kiviportaat siirtyivät ulos ja tilalle tuli uudet puurunkoisena, sisällä kunnon eristeet.

Muutama päivä sitten ryhdyin laatoittamaan sitä, ja samalla myös sisäeteisen lattian. Se olikin odottanut viimeistä pintaa sen kolme vuotta.
Normaali asento lattian laatoitukseen
Kun työ oli tehty se tuntui, etenkin seuraavana päivänä polvissa, pakaroissa, lonkassa. Joka helkutin paikassa :(

Ei mennyt kuten Strömsössä
Mielessä oli vetää ritsilanka, tai ottaa laser käyttöön mutta itsevarmuus oli kovempi ja pieleen meni sen yhden sentin verran, eli 10 mm. Ei sitä sitten lähdetty korjailemaan.

Tänään päärin sitten korjailla vesijuttuja ja siihen liittyi päähanan, siis sulkijan siirtäminen heti pumpun jälkeen ennen jakoja minne vettä sitten menee.
Ei onnistunut vaikka minulla oli vaikka miten paljon palloventtiileitä, liittimiä, laajennuksia, supistajia ja vaikka mitä mutta yhtä ei ollut, välikappaletta. JOten ei kun auto esiin ja nokka kohti Juvaa ja Kisara liikkeeseen, hovihankkijalleni.

Siellä todettiin että uusi venttiili on halvempi ratkaisu kuin koota liitos "miljoonasta eri osasta".

Ovi tekniseen tilaan. Ovea ei vielä ole. Karmit tein pajassani ja myöhemmin myös oven.
Yllä tyypillinen työpiste - minulle - kun jotain joudun tekemään. Työkaluja on.
Yläkuva projektista
Taipuisan letkun perässä on se ongelmakohta johon tuli uusi venttiili. Sininen kahva näkyy.
Ei mitään kuvaava kuva em. venttiilistä. Kuvan alla toinen joka nyt on tarpeeton
Siinä olikin äheltämistä ahtaassa tilassa liian suurilla työkaluilla

Uusio käyttöä vanhoista kupareista
Noin kuusi vuotta sitten tein uudet vedet tähän mökkiin ja kun se osa sitten purettiin otin talteen kaikki "kuparit" ja liitokset. Nyt osalle niistä oli käyttöä että sain vedet taas toimimaan.
Kuvan yläosassa on reikä josta meni kylmä vesi muualle - muutin sen paikkaa lattiatasoon ja toiseen paikkaan. Se homma olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Se kuitenkin onnistui.
Kuva vesivaraajan alta. Kuuma ja kylmä vesi.
Kuparin pätkä toimii 90 asteen mutkana peksiin. Putki ylhäältä alas tulee varaajasta, 15 mm letku johon tulee huomenna trimmaus tai myöhemmin ja pääsulku sille.
Lattia odottaa vesieristystä, praimeri tehty ja sitten laatoitus. Ja seinien maalaus. Ja sen yhden kipsilevyn asennus.

Ja kyllä sekin työ oli melkoista ähellystä ja hikeä. Seinän takana olevan lattian jouduin avaamaan että sain vesiputken kohdalleen ja poratuksi reiän.

Ja toistaiseksi - nyt on muutama tunti kulunut niin ei tippaakaan tipu mistään - eli liitokset toimivat kuten pitää :)

Päivällä poikkesin ullakolla ja poistin eristeet sisäeteisen päältä, sen noin 60 cm. Rakennan sinne aluksi koolauksen uudelle sisäkatolle ja kun se on valmis puran nykyisen pois. Ja eristeet sitten sen päälle.
Samalla saan viime syksyllä aloittamani ilmastoinnin putken asennuksen valmiiksi - eli imu suihkuun. Kaikki putket ovat jo siellä ullakolla.
Saunaan en taida sitä yhdistää. Poistoilma saunasta saa varmaan mennä "luonnollisen" poistuman kautta -- omaa putkea myöden ulos.
Konsultoin vielä asiasta - suoraan painovoimaisena ulos tai huippuimuriin.