lauantai 29. elokuuta 2015

Hieman tuosta ilmastomuutos hysteriasta

Hesarissa oli juttua tuosta uudesta Manifestista: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1440650594738

Kun menin lukemaan juttua eräälle skeptikon kommentille oli 5 samaa mieltä, 10 eri mieltä. Hän pyysi katsomaan kohti aurinkoa ja sen vaikutusta.
Tästä aiheesta on kasvanut uusi maailman uskonto, ja kuten muutkin uskonnot niin tämäkin perustuu luuloihin, ei todellisuuteen. Pahinta lienee se että nyt ollaan siirtymässä jo hysteriaan.
Sen taustalla on eri tahojen manipulointi, toiminta jolla tehdään rahaa ja sitä käsittämätön määrä. Takapiruina häärivät mm. Rothschildien imperiumi, kuten J.P. Morgan, Du Pont jne.

Maapalloon sää muodostuu nk. avaruussään kautta. Revontulia ihaillaan kun niitä tulisi pelätä ja kauhistella.  Mutta ensin tuo pääpiru, CO2.

CO 2 arvot
Tutkikaa vierestä kuvaa ja päätelkää itse mikä on nk. ihmisen osuus kasvihuonekaasuista?
Pähkinän kuoressa:
Kuva esittää 2% koko ilman koostumuksesta, ne ovat nuo kasvihuone kaasut. Siitä osasta on sitten 3.62% niin kutsuttuja CO2 kaasuja.
Ja tuosta em. määrästä 3.4% on meidän hysterian lähde, se mitä teollisuutemme, ihmisten toiminnalla saadaan aikaiseksi.

Olisiko aika pysähtyä ja miettiä? Kyllä mutta aikanaan liikkeelle saatu vyöry on nyt saavuttanut sellaiset mittasuhteet ettei sitä voida pysäyttää. Se pysähtyy sitten itsestään joskus tulevaisuudessa tehtyään mittaamatonta tuhoa.

Aurinko ja maapallo
Aurinko muokkaa maapalloa usealla eri tavalla. Valitettavasti pähkinänkuoressa sitä pidetään vain ns. lämmön lähteenä.

Se että maapallolla voi yleisesti ottaen olla elämää, mitä tahansa perustuu magneettikenttään joka suojelee maatamme kilven lailla avaruussäteilyltä.

Avaruudesta tulee muitakin säteilyjä kuin vain auringosta.
Valitettavasti meidän huomioon ei olla tuotu, oikeastaan missään määrin tämän magneettikentän heikkenemistä, joka on hyvin voimakasta, eli tapahtuu nopeasti. Samalla polariteetti on siirtynyt ja siirtyy yhä nopeutuvalla vauhdilla.

En nyt kirjoita tästä sen laajemmin - muutama asia kuitenkin tältä erää mukaan.

Uusimpien tietojen mukaan, etenkin nyt kun aurinko on menossa nukkumaan, se ei kuitenkaan ole toimeton ja vailla merkitystä.
Uusi mini-jääkausi on jo alkanut vaikka sitä ei heti uskoisi. Siitä tulee kylmempi mitä edellinen 1800 luvulla oli. Säiden ääri-ilmiöt kuuluvat tapahtumaketjun alkuun.
Toinen vaikutus mitä auringolla on ovat maanjäristykset.
Korrelaatio maanjäristysten ja auringon käyttäytymisen välillä ovat saaneet jo "virallisen tieteen" huomion osakseen. Kyseessä ovat auringon pinnalla olevat "reiät", mustat aukot (Coronal holes).

Tällä hetkellä Päiväntasaajan ympärillä oleva vesimassa on lämpimämpi mitä on ollut aikoihin ja se ei tiedä hyvää, ei ainakaan Floridan alueelle, ja yleensä Meksikon lahden alueelle.
Vaarallisen lämmin vesi
Kuva Meksikonlahdelta
Vesien lämpötilat noin 12 h sitten
Ja lopuksi. Tuo "Jetstream" eli suihkuvirtaus. Se on jota mm. nk. säätieteilijät Suomessa eivät ota tosissaan - ja miksi ottaisivat kun eivät siitä ymmärrä mitään.
Se kuitenkin ohjaa ja vangitsee maanpinnalla olevaa ilmavirtausta ja lämpötiloja. 
Ja miten se syntyy, mikä ohjaa sitä? Arvatkaa?
Tietenkin tuo Avaruussää,