perjantai 3. joulukuuta 2010

Ei taaskaan mennyt kuten piti

Se että aamulla noustiin klo 6 ja Mikkeliin ennen 8.30 oli jo viikko sitten tiedossa - eukon silmälääkäri. Hoitoa pitäisi saada Juvan Terveyskeskuksessa / sairaalassa muta kun heillä ei ole osaamista ja lääkäreitä pitää mennä Mikkeliin. Näin on kunta jutuissa sovittu. Ja jokainen kerta maksaa noin 27.40, siis euroja. Parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa ja sitten kerran viikossa. Käyty on siellä jo toista kuukautta.
On se niin väärin, niin väärin. Miksi meidän pitää maksaa sellaiset rahat? JA eläkkeestä!

Eilen sain sitten vesijärjestelmämme toimimaan. Mutta tänään se sanoutui irti sopimuksesta. Vika tavallaan minun kun yksi "holkki" puuttui. Oletukseni oli väärä ja se kostautui. Se oli toiveajattelua johon en oikeastaan itsekkään uskonut. Mutta en todellakaan uskonut että se pettää niin nopeasti!
32 mm vesiputken liitoksesta puuttui yksi holkki ja siitä se sitten "irtosi" ja päästi vedet ulos.
Onneksi oltiin kotona - olin juuri oikaissut itseni sohvalle ja luulin että pakastin se pitää ääntä kunnes eukko sanoi että vesipumppu käy.
Sanoin että ei - se on pakastin - ja kun terästin kuuloani totesin saman.

Lopulta arvasin mistä katsoa ja kaivoin eilen peittämäni kulman auki ja todella - vettä siellä oli eli liitos oli pettänyt. Ei kun Juvalle hakemaan se holkki ym ja takaisin. Korjaukseen meni viisi minuuttia mutta ennen kuin sain veden taloon meni kaksi tuntia!
Vaikka putki oli täynnä vettä, siemen vesi ja vaikka mitä niin pumppu ei vain alkanut imemään! Ei vaikka tein vaikka mitä mutta lopulta se onnistui ja taas meillä on vesi. Pyykkikone tekee kierrostaan ja kohta astianpesukone.
Aloin jo turhautumaan todella siihen että taasko kannan kaivosta vettä sisälle - ja eukko käsin tiskaamiseen - unohtamatta likapyykki kasan vähentämistä.

Se suunnitelma että asennan tänään sen kuuman veden jäi tekemättä. Se on sitten se huominen projekti.

Tuo hässäkkä oli jotain jota en todellakaan halunnut! Tarkastin mm sen jos putki olisi jäätynyt - vaikka en ymmärrä miten. Työnsin myös putkeen nailonista olevan "narun" jolla vedetään sähköjohtoja. Eri tavoin totesin että putkessa ei ole jäätä. Pumppu - viikon vanha ei vain lähtenyt imemään vettä!

Tuo tuollainen ylimääräinen lisäys päiväjärjestykseen on jotain jota ilman voi olla - ja ilman "migreeniä". OK - SE OLI todella ihan oma mokani - jonka sain lunastaa varsin nopeasti.

Huomenna uusi juttu ja valokuvilla. Ja jos lämminvesivaraaja ehtii lämmetä niin sitten suihku.
Saunaa en pääse rakentamaan ennen kuin se puuttuva, uusi osa on rakennettu. 2/3 osaa saunasta, suihku ja pukeutuminen siirtyykin siihen vielä rakentamatta olevaan osaan.
Niin ne suunnitelmat muuttuvat matkan varrella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti