sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Nauloja kuluu ja säitä katellaan

Perjantai ilta kului grillaten - syötiin kuitenkin "sisällä" - eli "Kurren Saluunassa" - ulkona kun oli melkoinen tuuli ja kovat puuskat.
Koiramme Viki odottaa makupaloja - ja kyllä hän niitä saikin


Eilen päivä loppui miltei alkuun - no ei ihan. Yhdeksän aikaan naapurin Matti kysyi jos tullaan rantasaunaan -- olisi valmista kymmenen jälkeen.
Sanoin että ei varmasti - on hommia mutta katsotaan sitten kello yhdeltä --- ja että oli sitten makoisat löylyt ja puhdasta tuli järvivedellä! Uimaan en sentään lähtenyt - vielä.
Ennen sitä ehdinkin jo hikoilemaan uuden osan lattiapalkkien kanssa.
Näin palojen pitäisi liittyä yhteen, x-sidepuu ja runkotolppa
Finforestin laatutavara ei nyt ole ihan mitä sen pitäisi olla - kirjoitin tästä jo syksyllä
Sentin heitto toiseen päähän
Edellä reilut 8 metrin palkki - sain sahata sen suoraksi. Ei ollut ainut, osassa heidän sahaus alkoi oikein ja päättyi melkoiseen heittoon. Eli siitä saa sahata kolmiomaisen soiron pois.
Tästä se alkoi, seinän tekeminen
Kannoin ensin lämmittelyksi Lattia-Vilhelmiä - lastulevyjä palkkien päälle. Tarvitsen suoran lattian alleni. Sitten pari reilut 8 metrin palkkia ala- ja yläsidepuuksi. Sitten runkotolpat niiden väliin.
Seinä valmis nostettavaksi pystyyn
Nyt ei ollut kaivinkonetta joten sain viritellä uuden systeemin sen nostamiseksi. Kunnon tolppa pystyyn ja tuettu, vastapuolelle kunnon köydet ankkuroituna - oikealle.
Talja valmiina nostoa varten. Alku on hankalin mutta kun se pääsee nousemaan homma helpottuu kummasti. Kulmiin tulee tuki narut ettei se pääse vahingossakaan kaatumaan yli.

Nyt kun katselin säätietoja päädyin siihen etten nosta sitä heti huomenna ylös, vasta Tiistaina. Aamusta asennan vanhan talon päätyyn, ja valmiina olevaan uuteen osaan poikittaisen tukipalkin. Sitä sitten apuna käyttäen saan nopeasti katolle tulevat palkit kun seinä nousee ylös. Kun palkit ovat katolla pääsen asentamaan vesisuojan, ensin vaikka pressulla mutta heti kun ehdin (voimat riittää) aluskatteen asennus joka ohjaa vedet muualle luin lattialla olevien lastulevyjen päälle.

Ne lastulevyt siirrän vielä sivuun kun alla on yhtä jos toista tehtäväksi, myös eristeet. Siitä lisää sitten kun etenen niin pitkälle.

Että tälleen tältä erää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti