sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappu tuli ja Vappu meni

Niin se kuukausi taas vaihtui, tuli 1 Toukokuuta ja Vappu - tuli myös - tietenkin lumikuroja. Ei ollut ainakaan liian kumaa päivän askareille, yöllä noin miinus 5.
Minulla oli lapiohommia, kaivinkoneella en päässyt joka kolkkaan.
Sitä ennen vaihdoin autoon kesärenkaat - niin ja sitä ennen hieman puupaja juttuja.
Paikka salaojaputkelle talon sivustaan
Kaivoin talon sivustaan ojaa salaojaputkelle ja melkoisesti ihan lapiolla. Sitten vielä raavin pintaa routaeristeelle. Sanomattakin lienee selvää ettei krapula ainakaan aamulla ollut seuranani kun tein niitä lapiohommia. Se siitä Vapun juhlinnasta.
Huomenna saan hiekkakuorman joten pääsen peittämään putken. Loput tarvittavat putket haen huomenna, myös ne joiden avulla johdan veden pois ja saan sitten puutarhassa, marjapensaiden välissä olevan ojan peitetyksi.

Talon pohjaan tuli lisättyä soraa, viimeistely sitten lapiolla.
Kohta alkaa rungon rakentaminen, ja jossain vaiheessa kun saan vesikaton päälle se on sitten se suurin urakka tehtynä. Kaikki muu onkin sitten pikku juttuja siihen verrattuna.

Että silleen se Toukoku sitten alkoi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti