keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Välipäivä

Eilinen ilta meni suihkun jälkeen kun ei ajatellut (kipuja) - toki heräsin yöllä muutamaan otteeseen pieneen kipuun ja vaihdoin asentoa.
Ajattelin pitää nyt muutaman "vapaapäivän" rakennushommissa - jotta kroppa palautuisi seuraavaan koitokseen - tarvitsematta uutta kortisoni piikkiä - jota en kyllä ihan heti ota. Se ei kummemmin harmita kun vesikuuroja on luvattu ainakin seuraavat 10 päivää. Niistä en nyt oikein välittäisi.

Talja eli väkipyörä
Aluksi teen nyt pajassani taljan, toki en sellaisen mitä kuvassa on, eli useammalla pyörällä. Uskon että yksi riittää suurempien juttujen ylösnostamiseen. Tarvitsen niitä parin, eli 2 kappaletta.
Mitä sellaisia ostamaan kun minulla on se sorvi :-)

Siten on muutama työ joka pitäisi tehdä, yksi tuoppi heti alkuun ja siskolleni leikkuulauta keittiön lavuaarin aukon päälle. No, se on jo onneksi melkein tehty. Ja muutakin tehtäväksi siellä puupajassa kun niitä euroja tarvitaan.
Uusi kukkapenkki. Keskellä oleva kivi on kallio tai sitten niin maan julmetun kokoinen kivi. Siihen piti tulla tuo jätesäiliö (paskalle) - vaan ei tullut kun sen viereen, väärälle puolelle.
Ulkona olen jo leikannut ruohoa, ja kukat alkavat kukkimaan - eukolla on useampi kohde jota se vaalii. Yllä olevassa kohteessa on jo enemmän kukkia ja takana olevat uudet pensaat, Koriste Aronia osoittavat selviytyneen talvesta. Mitä koira nyt on katkonut oksia. :-(

Toinen kukka keidas, muitakin on
Yllä on sitten toinen kukka keidas jossa on muutakin kuin kukkia - muutama mänty - en nyt muista mikä, mutta sellainen matala ym.
Se on sellainen "kasa maata" joka tuli kun kaivoin puupajani pohjaa - ja siihen se jäi. Muotoilin sen sitten ja lisättiin hieman multaa. Nätti juttu.
Sen takana on toinen kasa - kiviä vasemman puolen osalta - tein siihen suihkulähteen. Vasemmalle tuli keittiöpuutarha - ja siellä on myös se kasvihuone ja takaa pilkottaa se "Kurren Saluuna" eli Grilli.

Eukon taidetta
Rengas on entisen likakaivon kansi jonka eukko halusi siihen missä sen on, etupihalle. Reikään hän tökkasi saviruukun ja sen sisään ikivanhan, järvessä olleen juurakon joka on kuin jonkun eläimen pää. Ympärille hän sirotteli kiviä joita tuli puutarhaan kaivinkoneen käytöstä - kun kaivon maata ja täytin.
Kannen päälle tulee sitten vielä kukkaruukkuja - sorvaamiani tekeleitä - jotka kestävät säätä kuin säätä.

Joten näin tämä päivä - uups! Peijakas sentään, olin aivan unohtaa. Ei se että kävin "Kirkolla" ostoksilla - Kauppa-Autosta kun ei kaikkea saa. Naapurin Matti lähti mukaan kun kuuli - ja kävi Alkossa. No ei sentään. Hän kävi siellä eilen ja kysyi jos minä kävisin siellä kun hän ei ihan kehtaa käydä siellä taas udelleen.

Tänään siirrytään sitten yläkertaan - eli varsinaiseen makuutilaamme. Kaikki on nyt siihen valmista.
Aamulla tein heti yhden askelman, sen ensimmäisen puuttuvan - 20 cm korkean ja se EI kippaa eikä kaadu ja varmistin yhden käytävän, raput ylös valokatkaisijan turvalliseksi. Toissa päivänä tein kaiteet kädelle, josta ottaa tukea mentäessä ylös tai tultaessa alas. Entiset katosivat viime kesänä.
Joten nyt ollaan taas takaisin vanhassa makuuhuoneessamme pitkän evakon jälkeen joka alkoi silloin kun purin vanhat osat pois. Se oli kohta vuosi sitten. Liikkuminen on varmistettu turvalliseksi - en ole vielä tehnyt vessaa ylös. Se tulee kunhan saan poistoputken ja veden sinne tehdyksi. Pönttö on ja tila sille.

Nyt meidän nykyinen TV huone on ihan mahdottoman kookas kun tilaa on kun pistin tuplasängyn (vierashuoneen) seinää vasten pystyyn kesävieraita varten - tai kunnes saan ne takaisin ylös vierashuoneeseen.

Huomenna uudet kujeet - lähinnä puupajassani - rutiini juttuja ja annetaan käden / olkapään / selän / mitä lie viettää rauhoitettua elämää. :-)

1 kommentti:

  1. Onnea uudelle yläkerralle!
    Kauniita päiviä ja sopivasti sadekuuroja, jotta pääsee leppuuttamaan kroppaa!

    VastaaPoista