sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Mehustamista ja puuhommia

Kevättä tekee, pikku hiljaa ja puutarhaan on tulossa uusi tulokas - myrkyllinen mutta ryöppäämisten jälkeen herkkua :-)
Maukas herkku
Eukko jäi aamulla sisälle jatkaakseen mehustamista, viime kesän herukoita pakkasesta ja itse lähden hakemaan puita metsästä - noin motin verran halkoja.
Totesin että koville nuo metsurin hommat ottaa. Pistin ne sitten vielä pihan laidalla uuniin sopivaan kokoon. Siitä ne siirtyvät sitten kuivumaan.
Klapeja talvekis ja lisää tarvitaan
Kun olin puut pätkinyt aloin pätkimään ja renssaamaan marjapensaita, siinä menikin tovi.
Lopulta sain valmiiksi myös grillin pesun ja päivä päättyi sitten kevään ensimmäiseen grillaukseen.
Loppu ilta alkoi sitten lätkää seuraten ja Suomihan sen taas voitti - onneksi.

Eikä tässä sitten sen ihmeellisempää - saunominen jäi huomiseen - ei enää jaksanut ja oli tuo lätkämatsikin.



2 kommenttia:

  1. Oman mummuni ohje korvasienelle on
    1. huuhdo kunnolla roskat pois.
    2. keitä vartti ja kaada keittovesi pois ja huuhdo kunnolla reilulla vedellä
    3. tämä toistetaan tunnontarkasti kolme kertaa lainkaan fuskaamatta missään vaiheessa niin pysytään hengissä & elossa.
    Ihania kevät ylläreitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummosi ohjeesta!
      Niitä nousee lisää esiin puutarhassamme :-)

      Poista