keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Saippuasarjat ja oma aika itselleni

Kallion Kirkon torni keittiömme ikkunasta
Kun Kauniit ja rohkeat loppuivat oletin - virheellisesti - saavani eukkoni takaisin itselleni.

Kaikkea muuta!
Hän kun innostui kahteen eri kotimaiseen saippuasarjaan - yksi jota kuvataan Kalliossa - jossa asuimme "vuosia" ihan kirkon vieressä, ja torni näkyi keittiömme ikkunasta.
Siitä viereinen valokuva.

JA sitten siihen Kallioon liittyy nostalgiaa - samasta talosta miltei 30 vuoden ajalta, asuen siinä, siis eukko.

Ensin hän asui yksiössä paljon ennen kuin kohtasi minut - sitten asuttiin parissa muussa paikassa ja muutettiin takaisin. Yhteisesti sitten lähemmäs parikymmentä vuotta - miinus ulkomailla olevat vuodet-

Minun kanssa siellä siis oltiin "vain" vajaat parikymmentä vuotta. Niistä aika monta asuin kuitenkin ulkomailla - Jenkeissä ja Hollannissa, työn puolesta.

Eukolle se Kallio on kuitenkin sellainen "soft-spot" kun on asunut samassa osoitteessa vuodesta 1976 lähtien, vaikka onkin Porvoosta, kuten minäkin.


Työmaa päällikkö tehtäviensä parissa
Edellisen kuvan kautta seuraavaan.... pomo on aina paikallaan katsomatta mihin itsensä parkkeeraa.
Esimerkiksi kukkapenkkiin jossa uutukaiset vasta tulevat esiin, saattaa kaivaa sitten siihen itselleen sopivan paikan, tai harsotettujen alueiden harson päälle, kuten esikasvatettujen perunoiden päälle maailman menoa katselemaan....

Eukko on tänään istuttanut perunoita - tehden uusia penkkejä niille minne ikinä keksi tai minä suosittelin.
MINÄ TOKI olin mukana tekemässä sen - kuinka sen nyt sanoisin - kaivamassa sen hikisemmän osan.
Niistä lisää toisessa blogissa jossa on valokuvia puutarhastamme.

Alla Ukko-Tonttu keinussa, nettiä on OK selata kun lämmintä on....
Toissa päivänä surffailtiin netissä ja todettiin sitten että akku on kaput.
Sähköä tulee piuhan kautta.
Onneksi läppärin voi viedä ulos - pitäisi vain saada voimakkaampi lähetin että se toimisi myös parin kymmenen metrin päässä ko kohteesta - Grillissäni ja Puupajassani.
Laudan pohjamaaliin peittämistä
Tänään ryhdyin maalaus hommiin josta eukko oli ottanut "yhden" valokuvan. Kuvassa olen "aika korkealla". Itse olen noin 1.7 metriä kantapäästä päälakeen, tai silleen.

Oli jo iltapäivä kun olin maalannut kaikki maalattavat - pohjamaalilla - joten kaikki maalataan vielä kertaalleen. Jotkut paikat varsin hankalia paikkoja.
Sitten valmistelin ko kohteen oikeanpuoleisen osan vastakkaisen puolen ruodelautojen katkaisuun, meni toista tuntia,,, siitä sitten oma juttunsa.

Kun ko kohteeni valmistuu, minusta vasemmalle pääsen asentamaan siihen sitten sadevesikourun. Toki ennen sitä vielä se lopullinen maali sen pintaan. 

Saunan ikkunan osalta - vuorilaudat eivät tule olemaan sen mukaiset ja muotoiset, alkuunkaan! OK - jotain sinne päin - muodoltaan.

Puutarhan osa ja mekaaniset kulkupelit taustalla
Yllä vain osa puutarhastamme - "vesiputouksen" vierestä. Kasvu "vaiheittanen" - eli syksyä kohden aina on jotain.
Taustalla monta juttua - mutta joka kuvasta näkyy kun sen suurentaa - polkupyöriä - joita on jo köytetty - tänään viimeksi.

Ja siitä muusta puutarhastamme - koostan niistä kuvia seuraavaan blogiin.

Että näin tältä päivältä....



3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eukko on "vanhaa" Suomea - tarkoittaa vaimoa - ja kun olen nk. "Ranta-Ruotsalainen" sanan alku vai olla ei välttämättä ruotsin kielestä - vaan Venäjästä ja sen sekoitus.

      Meillä Porvoossa se oli kuitenkin "gumman". Ja ne muut ilmaisut joita en nyt tuo esiin,

      Poista
    2. OK - not now - today - I will get back to you about this "eukko" in English - later...

      Poista