torstai 17. heinäkuuta 2014

Sitä ei aina arvaa mitä tapahtuu

Niin, yllättäen tapahtuu asioita joita ei voi edes arvata tapahtuvan. Aloitetaan sääennustuksista.

Vettä kerrakseen
Kaikki vaikutti hyvältä ja koska oli sopivan viileää ja pilvistä niin päätin korjailla puupajani kattoa lisäämällä päätyyn pellin kun en ole vielä saanut tehdyksi jatkoa pajalleni.

Kun pääsin tikkailta alas lähdin kohti päiväkahveja, käännyin sitten ympäri ja otin porakoneen, ruuvilaatikon ym. sisälle. Menin aluksi terassille ja sitten sitä vettä alkoi tulemaan ja tuuli etelästä, ja se tiesi sitä että kastun.
Kaatosade
Menin sitten ulko-ovelle ja otettuani yllä olevan kuvan pyysin eukon tuomaan videokameran, sain melko hyvät kuvat sillä.
Vajaat 10 minuutin aikana vettä tuli reilut 11 milliä. Ei paha, paitsi joillekin eukon kukille.
Kuten arvaatte. Kukaan ei ennustanut meille vesisadetta.

Poliisien palvelualttius
Kuulin pariinkin otteeseen uutisen jossa Poliisi pyytää tietoja oudoista tyypeistä hiippailemassa Juvalla, mm. pysäyttäen autoja.

Meille kävi niin, noin 3 km Juvalta 15 päivä kun olimme menossa Juvalle. Kaveri kävelee keskiviivalle, kartta kädessä ja pysähdyn.
Sanoi olevansa Turkkilainen (päädyimme eukon kanssa että on Romanialainen). Polttoaine loppu joten missä lähin tankkauspiste?
Hän oli ajanut kolmen aseman vieritse eikä ollut huomannut niitä. Yksi oli toki ABC, mutta sitten Teboil ja Shell pitäisi olla tutut.

Auto oli vanhempi Mersu, nuori tyttö roikutti päätään takaikkunasta, likaisen sorttinen pikipää. Auto oli täynnä muita mutta vaikeata nähdä koska ikkunat olivat tummennetut.

Sanottuani missä niitä tankkauspisteitä on, parin kolmen kilometrin päässä niin hän kysyi missä on heidän Embassy!
Ai mitä? No varmaan Helsingissä sanoin, ei niitä täällä Juvalla ole eikä Mikkelissä. Kysyi sitten miten pitkä matka sinne on. Sanoin että ajamalla noin kolme tuntia ja aloin nostamaan kytkintä.

Näki sitten että poltan ja pyysi savuketta, silloin auto jo liikkui ja ikkuna menossa kiinni.

Ajattelin sitten ilmoittaa asiasta Poliisille - kun ne siitä niin kyselivät, radion välityksellä. Uutisissa yhteystietoja ei annettu mutta kun selvitin asiaa niin 16.15 sulkeutuvat kaikki poliisien palvelut eikä vihjepuhelin ollut juuri silloin käytössä. Kello oli silloin jo puoli viisi.



2 kommenttia:

  1. Virka-aika on virka-aika. Jos rötöksiä tehdään muuhun aikaan niin niitä ihmetellään seuraavana päivänä virka-aikaan ;o)
    Huimia ovat olleet sadekuurot täälläkin. Vettä tulee kotvan kuin saavista kaataen.
    Ukkosia ei ole näkynyt eikä kuulunut näillä nurkilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitin tänään poliisille ja yhdistettiin kolme kertaa nk. palvelupäivystykseen josta palautui keskukseen. Neljännellä kerralla lopetin soittamisen enkä uudelleen soita.

      Poista