keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Paja - verstaselämää

En ole AIKOIHIN viettänyt aikaani pajassani - eli verstaassani. Se on kuitenkin SE Kurren Puupaja.
Jotain on viety YouTube videoitiin - osan niistä voisi poistaa.
Nyt kun sain sen puuttuvan lattiavalun pajassani tehdyksi rakensin suoraan sahatavarasta, ulkoa otettuna "hyllyn". Olisin voinut höylätä ne - mutta kun se on "vain" väliaikainen ensi kesään asti jolloin kaikki mitä sisällä on poistetaan ulos - uuden valun tieltä ja lattialämpö - tein sen minkä tein - ja se toimii ;o)
Ja lisää tilaa tuli, myös eri venereille ja levylle.
JA - ulkona olevalle "sorvattavalle" tavaralle. Osa "tukeista" pitää vielä halkaista. MUtta kuitenkin kaikki sisälle jatko kuivumista varten ennen kuin pajan lämpö nousee liikaa.
Puutavaraa hyllyssä,
ulkona on lisää joka odottaa sisälle pääsyä,
ja sorvitavaraa sorvattaaksi.

Nyt kun en pääse jatkamaan talomme remppaa :o( voin kohdistaa voimavarani ja huomioni siihen mitä minun itse asiassa PITÄISI tehdä - eli puu-artisaani juttujani. :o)

Ihan ensin listalla on häälahjat tyttärelleni - se kun nyt menee vihdoin ja viimein ihan virallisesti ukkonsa kanssa naimisiin, ja ihan kirkossa,  ja suunnittelemaan sitten myöhemmin "ajan kanssa" jotain sukumme jatkajalle.
Poikani kun vain pysyy vaimonsa kanssa edelleen lapsettomina. :o( 
Sitä en todellakaan usko tyttärestäni - en ainakaan HALUA uskoa siihen - jos äitiinsä tulee ;o)
Seuraavaksi on sitten työt joista saan - ainakin lupausten mukaan rahaa - ja niitä tilauksia on muutama. :o)

Niin, takaisin Pajaani - kuten jo olen kirjoittanut - siellä pystyy jo liikkumaan, jopa ympäriinsä.  
Aloitin tänään sen lämmittämisen ja perus lämmön asettamiseen menee nyt muutama päivä.
Mikä se minimilämpö on jää nähtäväksi - kuitenkin reilusti yli 10, nyt se on noin 13 astetta.

Sisätilan seinät ym on saatava lämpimäsi - ja sitten on vain lämmön ylläpitäminen. Sitten "turbolla" saan sen vajaassa tunnissa 18-20 asteeseen.
En usko että nyt saan lisäeristettä alakattoon, - syynä on se aika. Ensin talomme peruskorjaus - sitten muut jutut.

Että sillen nyt - Minä kirjoittelen tätä ja eukko katsoo Innoa - joka ei todellakaan ole minun maailmaani ja sen arvoja reunustavaa ideoligiaa - siihen kun tuo UTOPIA ei kuulu jota tuo seksuaalinen vähemmistö ryhmä esille tuo.
Mutta, kun eukko rakastaa niitä ohjelmia -ja puutarha juttuja, ja Kauniita ja Rohkeita, ja Salkkareita ja.... arvatkaa miten hyvin meillä itse asiassa on illalla yhteistä aikaa?

Ja arvatkaa miten helposti livahdan sitten "Pajaani" ;o) Siihen verstaselämääni :o)

Siitä edellisestä huolimatta - meillä menee ihan mahottoman mainiosti - eikä edes riidellä - ei edes sitä akateemista kertaalleen vuodessa sessiota!
OK, me varmaan aletaan olemaan "ikääntyneitä" kun emme saa aikaan edes kunnon riitaa edes kerran vuodessa.

Joten - se tältä erää.
Huomenna on pari pientä juttua - sitten otan ostamani "Saapas-sukat"- ja ne kenkääni, sitten moottorisaha, bensaa ja öljyä ja tallustelen pätkimään pari kuivunutta tukkipuuta - talveksi taloamme lämmittämään.

PSS
Eukko luki edellisen ja sanoi että hänen veljentytär - ("hänen tytär") on raskaana - eli jälki polvea hänen sukuun on tulossa.

Sitten oli jotain muutakin  - ja kun aikamme sitä uudelleen palautettiin mieleen - MINÄ muistin sen!
Eukko sanoi että kyllä sellainen riita voidaan järjestää - hyvinkin helposti.
Ymmäärrän sen hyvin - ja sen mahdollisuudet - minusta nimittäin löytyy ainesta vaikka täyteen sotaan.



2 kommenttia:

  1. Häälahja on taatusti upea!
    Oon käyny salaa vikaisemassa YouTubessa töitäsi.
    Silloin kun rouva on oman harrasteen parissa niin johan siinä on pari tuntia seurustella sorvin & höyläpenkin kanssa.
    Semmonen kolomekymmenen vuuen kestävä sota on iha ilimanaikanen!
    Nauttikaa toisistanne!

    VastaaPoista
  2. Että upea häälahja?
    Jep, jotain sellaista yritän - vaikka sorvaus onkin hetken vielä "hakusessa" kun edellisestä rupeamasta on noin puoli vuotta - mutta kyllä se siitä ;o)

    TOSI ongelma on se suunnittelu - se oikean mallin ja muodon löytäminen. Tekeminen on sitten se pienempi paha.
    Viimeisenä on se viimeistely - ja se jos mikä pitää osua nappiin eikä sen kanssa paranen hosua, etenkin jos pajan lämmöt on alle 20 astetta.

    PS. Eukko ja sen kotkotukset...
    Tänään hän yllätti "kalustamalla" kaikki kaikessa huoneen uudelleen. Ja tulos oli ihan mahtava.
    Tuo "kaikki kaikessa" on se kun nukumme siellä kun emme vielä pääse yläkertaan. Samalla se on TV huone ja olohuone.
    Hän pisti patjamme taaimmaisen seinän viereen, otti sieltä nahkasohvan pois ja patjojen eteen. Tavallaan hän väsäsi uuden makuuhuoneen :o)

    VastaaPoista