lauantai 9. lokakuuta 2010

Se oli sitten rantasaunaa ja grillausta

PS. Alla oleva on sitten versio kaksi. Ensimmäinen ei mennyt ihan "putkeen" kuten ajattelin.

Kävin aamulla Mikkelissä - hakemassa ehjiä pressuja muurausta ja muuta rakentamista varten  - suojaksi. Menin Tokmannin uuteen liikkeeseen- astuin sisään ja kävelin saman tien ulos.
Kyseinen liike avattiin torstaina ja nytkin lauantaina kassajonot olivat todella pitkät - kymmeniä, kymmeniä metrejä. Minua ei sinne saa muutaman pressun takia joten ajoin viereisen HongKong liikkeen pihaan ja sain ne heti - ilman jonotusta.
Sitten tein hommia tontilla joita olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten - myös valmistautumista talveen.

Nyt kun on lauantai, naapuri pyysi jo ajoissa (vaati) taas saunaan ja sanottiin että ei ennen kolmea. He kun saunoo yleensä jo kymmeneltä aamulla - siirsivät sitten sen sanomisensa ajan puolille päiville kun purimme oman saunamme  - nyt tänään kolmeen. Kuka sitä nyt kesken päivän lopettaa työt? ;o)

Matti lämmitti meille saunan sitten niin mahottoman kuumaksi että piti pistää ovet auki ulos asti, hetkeksi. Mutta kyllä se oli hyvää ja nautittavaa vaikka jäähyttelin eukkoa vedellä. Järvivedellä. Eukko sanoo että se on mahdottoman hyvää tukan pesu vettä. Itse en siitä mitään tiedä - kun aina leikkaan tukan millin koneella.
RANNASSA SAIN KUITENKIN HETI HIRVIKÄRPÄSEN PARTAANI!!!
En kuitenkaan vedä partaani pois miillin koneella.

Naapurin Matti unohti pitää tulen saunahuoneen grillissä joten emme  ryhtyneet siihen että teemme uuden tulen joten jätimme makkaramme grillaamatta. Ne grillattiin sitten sitten omassa grillissämme.

Ennen sitä menimme nyt kerrankin Martan, vanhan rouvan luo kahville - siitä ei vain nyt voitu kieltäytyä. Vaikka täti täyttää vuoden kuluttua 90 hän on pirteämpi ja toimivampi kuin moni 70 vuotta täyttänyt.



Mausteita makkaralle
Sitten kotona, Grilli on kaasu - joten se sitä. :o(
Grilliin, eli Saluunaani tein eilen oven - sen pakkasen takia jossa on poroa. Se osoittautui mahottoman hienoksi jutuksi - se teki tilan todella lämpimäksi!
Ukko Pekan Juusto-Kalkkunamakkarat kypsyvät.
Saluunani on vielä kesken - maalaamaton - paljas puu jää kevytsoraharkon taakse. Siihen alueeseen tulee avotuli grilli joten kiviseinä on tarpeen.
Hei, MISSÄ ON mun makkara?
Kun makkarat kypsyivät koiramme Viki alkoi käymään levottomaksi. Hajut olivat mahottomat!



2 kommenttia:

  1. Täytyyhän sitä välleen vappaapäiväkin viettää, jottei olo ole kuin orjalla ;o).
    Mukavaa leijanlennätys päivää viuhuvassa tuulessa!
    Älä tee kuitenkaan leijaa upouudesta pressusta.

    VastaaPoista
  2. Juu, en todellakaan halaisi pressusta leijaa, 10x6 metristä!
    Joudun kuitenkin rakentamaan työkatoksen - työn ajaksi. Kun työ on tehty sitten maan pinnassa olevan suojan, pressulla.

    Inhoan noita "pressuja - mutta ilman niitä ei myöskään tule oikein toimeen.

    PS. Kuten aikaisemmissa valokuvissa tulee esiin, talosta kaksi sivua on ressulla peitetty.
    Nyt kun tuuli melkoisesti, veikkaan yli 10 m/s (rikoin sääasemani ulkoyksikön) pauke oli loppujen lopuksi aika pieni.

    VastaaPoista