tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ilta ohjelma uusiksi

Valmistaudutaan kalaan
Sähköisen perämoottorin asennus 
Ajattelin mennä tänään ajoissa nukkumaan että jaksan herätä ajoissa ylös - ennen huomista lämpö aaltoa. Se on yhtälö joka pitää itsessään tietyn määrän unta.
Nyt se ei oikein onnistunut kun naapuri pyysi mukaan kalaan - kahdeksalta illalla ja olihan se lähdettävä!

Pyörittiin muutama tunti järveä ja saatiin kuin saatiin saalista, lähinnä kuhaa.

Nautin olosta järvellä kuin hullu puurosta.
Ihmettelin vain miksi en ole korjannut vielä lopullisesti oman "verkko veneeni" pohjaa, sellainen 5.2 m.
Pikku juttu ja kalaan - ja ehdottomasti sähkö moottorilla.

Naapuri oli ostanut omansa Hong Kong liikkeestä noin 3 vuotta sitten eikä ongelmia ole ollut. 60 A akulla jaa järven pintaa vaikka koko päivän - istumalihakset ainakin loppuun asti. Ne lopuvat ennen kuin akku.

Mennyttämaailmaa
Näin rannassa nk. kadonnutta maailmaa - jotain jolle ei ollut jatkajaa, kuten viereinen kuva tuo esiin.

Itse asiassa omistaja jätti tämän hiippakunnan jutut noin 2 vuotta siiten.
Siitä kun se oli viimeksi vesillä on kulunut ainakin 10 vuotta.
Kun se aikoinaan hitsattiin kasaan sitä työtä tehtiin 2 viikkoa - vain hitsaamista.

Veneen katoksessa on HISSI, vaijeri hissi jolla se voidaan nostaa ylös vedestä!
Katos on edelleenkin sinä kunnossa että se kestää ainakin seuraavat kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.
Veneen runko vain taitaa vain olla jo aika ruostunut.

No - kuten jo otsikoin, ilta ohjelma meni uusiksi - niin myös tuleva ruokalista. Taas on kunnon kuhaa ;o)

1 kommentti:

  1. Jopa, jopa, on komioita ja herkullisen näköisiä retiisejä!Mikäs ihanampaa illanviettoa, kun pääsee aalloille venholla ja tulihan sieltä järven antimiakin.
    Kumma ettei perikunta ole huolehtinut veneestä ... kaunokaisesta.
    Ei näissä lämpöasteissa arktisten alueiden ihimisen aivot ajattelevi muuta kuin tulevia pakkasia.
    Älähän läkähdy askareissasi!

    VastaaPoista