maanantai 13. elokuuta 2012

Hitaasti eteenpäin

Makupala puutarhasta

Pala puutarhastamme
Eukko kävi reilut viikko sitten Sukukokouksessa Mikkelissä ja tapasi Ylipäällikön
Mannerheim
Itse olen touhuillut vaikka mitä ellei kylässä ole ollut vieraita. Tytär kävi lauantaina miehensä kanssa ja se oli todella mukavaa! Syyskuussa tulee sitten perheenlisäystä, sanovat etteivät tiedä hänen sukupuolta.

Huomasin tuossa muutama päivä sitten että meitä lähempänä olevaan Soneran mastoon oli tullut 3G lähetin joten eilen kävin suuntaamassa kattoantennin sitä kohti - jos vaikka luotettavuus lisääntyisi, ja nopeus.
Asentaja työssään
Tikkaita pitkin ylös ja antenni kohti uutta asemaa ja sisään testaamaan. Mikään ei näyttänyt muuttuneen ja kun istuin sitten ulkona ja katsoin ylös äkkäsin että olinkin kääntänyt TV:n antennin enkä sitä 3G antennia.
Ei kun ylös ja korjaamaan virhe. Ei se lähetin sitten meille tuonut mitään uutta, vain reuna kaikuja ja sitten vain takaisin ylös ja suuntaamaan se sinne mihin se oli aikaisemmin osoittanut. Joten ei tuosta uudesta lähettimestä ainakaan meille apuja tule - ellei sitten kännykkään.
Tuli siinä ainakin heti aamuksi liikuntaa kun kiipeili katolle ja alas - tikapuita käyttäen.

Punaiset tomaatit
Jostain syystä tomaatit eivät ala kypsymään, ei mikään lajike, ja joka parhaiten kypsyy on sitten alla oleva "Keltainen Sukellusvene"
Keltaiset tomaatit
Myös chilit ovat kasvaneet mutta myös niiden kypsyminen on hidasta
Mausteita ruokiin

Sitten on ollut talveen varustautumista
Tänään toin metsästä pari mottia halkoja joita sitten katkoin lyhyemmäksi moottorisahalla, eikä ilmassa ollut tuulen virettä edes - ei niin että pakokaasut olisivat siirtyneet muualle.
Lämpöä talveksi - kunhan jatkavat kuivumista
Huomenna haen vielä kärryllä reilut motin verran.

Jossain vaiheessa siirsin uudesta huoneestani siellä säilötyt villat ulos että pääsen jatkamaan rakentamista ilman esteitä.
Eristevillat pressutettuna
Katsotaan nyt sitten miten kauan ne ovat ulkona pressun alla ennen kuin pääsevät takaisin sisälle.

Ja olihan sitä muutakin, mutta eikä me nyt näihin jäädä tältä erää :-)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti