keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kuntosali omasta takaa

Sitä ollaan taas kuntoiltu, ja koko kuntosali vempaimineen on sitten myös ihan omasta takaa. 

Päälaitteena, eli merkittävimpänä bodauslaitteena ovat tikkaat joita olen muutaman viimeisen päivän aikana käyttänyt hyvin ahkerasti kunnes jalat polvista ei oikein tunnu enää kestävän, alkoivat lakkoilemaan - ja ihme on että ovat tähänkin asti kestäneet.
Viimeisen tähystysleikkauksen jälkeen ovat suositelleet jotain dramaattisempaa operaatiota.

Toinen joka on saanut tuta on sitten tuo selkä, joka on osasyynä moneen vaivaan ja kolotukseen, unohtamatta olkapäätä jota välillä on hoidettu kortisooni piikillä. Onneksi ei tänä vuonna. Alla oleva valokuva kertokoon lisää mistä on ollut kyse.
Inhoan korkeuksia, kapeilla tikkailla, pehmeä maa ja kalteva yläosa
Olin alkujaan suunnitellut vuorata nyt syksyllä RamiRentistä henkilönostimen ja kun menin katselemaan netistä mitä heillä nyt on ja hintaa totesin että autoni perään käy vain 8 metrin laite, 10 metriä ei kun se ylittää jo autoni perävaunun sallittavuuden muutamalla sadalla kilolla.

Joten tein nyt muutaman pikku pakollisen jutun tikkailla joilla en kuitenkaan saa koko päätyä ns. talvikuntoon. Sitä varten pitää sitten vain vuokrata tellingit.

Kuvassa näkyy avoin luukku, se on aukko ullakolle ja samalla siitä tulee toisen kerroksen toinen hätä tie ulos. Portaat ovat vielä asentamatta, ne norkoilee vielä puupajani seinustalla.

Kun olin sen tulevan "oven" sisältä päin rimoittanut, ruuveilla kiinni ja merkannut ulos mittapisteet pidemmällä ruuvilla, vedin sitten ulkoapäin viivat vatupassilla, tikkailla ollessani ja reikä sitten poralla ja sitten vain pistosaha käyntiin. 
Ja minulla on sitten maailman kehnoin sellainen, noin 25-30 euron Ryobi Honkkarista jonka ostin keväällä kun omani silloin hajosi. Mikään ei ole ikuista.
Seuraavan kun ostan on sitten kunnon laite! Ja kuin sattumaa, uusin Tee itse lehti, tänään arvioi juuri noita pistosahoja!

Sitten se mitä käteen jäi, tuo luukun sisäosa vain puupajaani ja tein mitä piti, vahvistin ja tuin luukun, reunarimat jne ja sitten takaisin ylös ja saranat paikalle, ja lopuksi maalia pintaan.

Luukun jälkeen, sisälle on sisäkatto jossa on 600 mm villa ja sen päällä "lehmänsilta" (tankkilaivasta haettu nimi), eli kulkureitti laudoitettuna. Se jatkuu sitten vielä noin 4-5 metriä kohtaan jossa nyt on ikkuna ja siihen tulee pieni luukku, vai sanoisinko ovi. Se on vielä tekemättä. Se on samalla se nk. Hätätie ulos. 
Ja täytyy toki muistaa vetää myös  sähköt ylös valoille ja toinen kaapeli 12 voltin akulle, sopiva rele väliin joka tunnistaa milloin päävirta on kadonnut ja sitten 12 V valot syttyy.

Pätkin myös katon ruodelaudat sillä Ryobillani, todella huonolla menestyksellä ja saamarin purut kone puhalsi päin kasvojani. Olin jo menossa hakemaan moottorisahani, Dolmar 420. Sähkö saha on taas korjauksessa.
Kun se oli tehty sain ensimmäisen laudan ylös. Yksin, yli nelimetrinen, ja se oli sitten vain keskeltä kiinni, tarkistuksia ja jokainen kerta tikkaita siirrettiin, noustiin ylös, ja taas alas, sitten tikkaat sivuun, sitten ylös ja taas alas - ja siinä se meikäläisen kuntosali toimii mahtavan hyvin! Ei pääse paino kohoamaan - päin vastoin ;-)

Eilen asensin kolme, vai oliko se nyt neljä lautaa pitkän sivun kattotuolien alle, ja lisää on asennettavaksi. ja rutosti. Niiden muutaman laudan jälkeen selkä vain sanoutui irti yhteistyö ja avonanto sopimuksesta.
JA sekin oli, tikkaat laudan yhteen päätyyn, sitten toiseen päätyyn ja sitten keskiosaan ja taas, menen jo sekaisin,,,, sama lauta laudan jälkeen.....

Onneksi minulla oli välillä pomo paikalla ja kertoi jos joku tuli tontille, tai tielle
Vartiointi käynnissä - eukon ottama kuva ja Viki katselee touhujani
PS.
Perjantaina lähdetään "etelään" - ensin Nastolaan katsomaan lapsen lastani, sitten illalla siskolleni Mäntsälään, lauantaina pojalleni Vihtiin jossa on katto töitä - ilmanvaihdon koneen vaihto - sunnuntaina äidilleni Porvooseen ja samalla eukon veljen luo. Sitten maanantaina vaikka mitä ostoksia kun ollaan Helsingissä ja jos hyvin  käy, ennen keskiyötä maanantaina ollaan kotona.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti