perjantai 1. helmikuuta 2013

Perjantai kevennystä

Sain selville tässä muutama päivä sitten uudesta Soneran 3G lähettimestä, joka on noin 5 km lähempänä mitä olen tähän asti käyttänyt.
Eilen tiputettuani lumia katolta päätin mennä ylös ja suuntaamaan antennin kohti uutta lähetintä. Otin avuksi reikänauhaa, sellainen metallinen ja ruuvasin sen räystäslautaan ja tikkaat sen sisään etteivät lähtisi omille teilleen.

Ja sitten vain jakoavaimet taskuun ja kompassi. Suunnan olin jo selvittänyt plus noin 8 astetta eksymään. Pääsin hyvin ylös mutta alastulo olikin sitten jo melkoista sompaamista, etenkin kun päälle oli jäänyt väärät housut, niissä ei ollut alkuunkaan pitoa ja kengätkin tuntuivat liukkailta.
Sain kuin sainkin sitten itseni veivatuksi tikkaille ja takki jäi tietenkin kiinni johonkin kun oli niin ahdasta. Se katto olikin luvattoman liukas.
Eukon ottama kuva pienellä puhelimella.
Jäin takistani kiinni tikkaiden yläosaan

Alhaalla katsoin sitten nopeuden ja olin tyytyväinen. Se oli vähintään 2x parempi, miltei kolme mutta sitten se illalla olikin kadonnut todella pieneksi.
Aamulla sama juttu joten soitin Soneralle ja kuinka olla. Heidän kyseinen lähetin olikin samaan aikaan eilen hajonnut, kahdessa osassa!
Hän veikkaili että voi mennä viikonlopun yli ennen kuin saavat sen taas toimimaan.

Kävin eilen "kirkolla" ostoksilla ja tie oli poikkeuksellisen liukas, jopa niin etten uskaltanut käyttää vakionopeuden säädintä vaan edettiin "kaasujalalla". Välillä tunsin miten auto vain irtosi pinnasta vaikka nopeutta ei kummemmin ollut. Ei mukavaa.

Tänään meidän piti lähteä etelään, eli Helsinkiin mutta muutimme sitten suunnitelmia. Olin aiemmin sanonut asiasta naapurin Matille joka sitten olikin soittanut asiasta toiselle naapurille joka poikkesi sitten päivällä kahvilla ja kyseli koska lähdemme ja minne lomailemaan.
 Hän oli siinä käsityksessä että teemme pidemmän matkan etelään, jonnekin aurinkorannalle. Niin ne jutut muuttuvat eri viestittäjien, juoruilujen matkassa.

Ja kohta alkaa sauna lämpenemään jonka jälkeen jatkan Google SketchUp ohjelmalla eri esineiden suunnittelua ja mallinnusta.

2 kommenttia:

  1. Juu etelänmatkat ovat etelänmatkoja eikä niiden tarvitse välttämättä olla ns. aurinkolomia.
    Parempia kelejä ja tarttuvaa otetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka kyllä tollainen todellinen etelänmatka voisikin maistua, mutta ei sentään kesällä ;-)

      Poista