lauantai 29. tammikuuta 2011

Kova reissu, mutta tuli tehdksi

Päätin stten eilen poiketa Lahdessa hakemassa Hakalan puusta lankkuja, sinne meni sitten muutamasta lyhyestä lankin pätkästä € 202. Olo oli heti aamusta nuhruinen, nivelet kipeinä.
Poikkesin Porvoossa äitini luona, sitten Helsinkiin Plektratrading liikkeeseen josta hain öljyä ja lakkaa ja pari muuta juuttua. Ai että, ei sekään halpaa ollut.

Ajoin sitten Elimäenkadulle, vai mikä se nyt on siellä Soneran pääkallopaikalla. Ei ollut Sonera-Shoppia. Menin toiseen paikkaan samalla kadulla jossa aikoinaan oli heidän kännykkähuolto. Nyt siellä oli yksityinen. Kun kysyin missä on Soneran palvelupiste sanoivat että keskustassa.

Päätin etten aja sinne, mennään sitten Mikkelissä. Olo oli sellainen että haluan kotiin, joten en poikennut edes tyttären luona kahvilla, enkä tavannut poikaani Helsingissä. Syy selvisi kotona.
Mittari näytti reilut 38. Muistelin että viimeksi sellaisia lukuja oli kun asuttiin Eerikin kadulla ja siitä on aikaa, sellaiset 14 vuotta tai enemmän.

Niin ja se Sonera-Shop? Pitäisi jättää uusi iPhone puhelimeni huoltoon - vaihtavat uuteen.

Tänään sitten "sairastellaan" - vielä oli hieman kuumetta.

PS. Tietokoneeni kovalevy alkoi täyttymään eikä kuvien hallinta ulkoiselta oikein toiminut - kuten halusin niin hankin tuon Aperture ohjelman - ei kirpaissut niin pahasti. Se on ollut hinnakas ohjelma, €200 mutta Applen uuden "App Store" ohjelman kautta vain € 62.90 - ei paha.

Nyt kaikki valokuvat ovat ulkoisella levyllä, ja niitä levyjä voi olla saman aikaisesti useita. Näyttää että se toimii loistavasti myös iMovien kanssa.
Niillä, kuten minulla jolla on liian paljon valokuvia, videoita ym, eri projekteja se on ohjelma jota ilman ei varmaan tule toimen, kovinkaan pitkään.

Seuraava hankinta onkin sitten uusi ulkoinen kovalevy hdmi liitännällä. USB 2 on liian hidas. Nyt iMovie käsittelee Aperture-videoita, tekee miniatyyri kuvia. Aikaa tuntu menevän vielä ainakin 3 tuntia. Täytyy katsoa että moinen ei enää toistu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti