torstai 7. huhtikuuta 2011

Kun ei löydy niin soitto pojalle ja löytyi

Olin valmistautunut lakkaamaan muutaman jutun ja lähdin hakemaan maaliruiskua, vaan ei löytynyt, ei vaikka miten hain. Soitin sitten pojalle Vihtiin ja hän lupasi käydä autotallissa katsomassa. Sieltä se puhelu tulikin ilmoituksella että löytyi, oli jäänyt sinne kun olin ollut siellä tekemässä remonttia.

Olin tonkinut kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat - joten jos se olisi ollut täällä niin olisin löytänyt sen jo ihan vahingossa.
Valmiita tuotteita ennen toisen puolen lakkausta
Lakkasin ensin alapuolen / ulkopuolen, seuraavaksi sisäpuoli
iPhone 4 ei nyt oikein onnistunut kuvan otossa

Sitten oli vain yksi keino jäljellä - käsin lakkaaminen pensselillä. Se ei ollut mikään oivallinen valinta - mutta ainut mikä oli käytettävissä. No, poika lupasi postittaa ruiskuni joten saanen sen sitten ensiviikolla.
Kulho odottaa lakkausta
Saas nyt sitten nährä miten hyvin tuon pähkinäpuun syyt tulevat lakkauksen jälkeen esiin. Muutama kerros ja sitten noin 20 päivän kuivuminen ennen kiillottamista. Kyseinen kulhon on noin 17 cm leveä ja noin 4 cm korkea.
Tuoppi ensimmäisen lakkauksen jälkeen

Tuoppi sai tänään viimeisen silauksen hionnassa ja ensimmäisen ja toisen kerroksen lakkaa. Siihen mahtuu noin 1 litra olutta.

Nyt ne saavat kuivua rauhassa ensi viikkoon. Tarkistan pinnan lasihiomapaperilla - jos tarvitsee ja sitten jatko ruiskulla.

PS. Yllä olevat kulhot noin € 50 kappale. Tuoppi jos sellaisen tilaa on sitten tuplaten, niin ja päälle se postimaksu.

Lopuksi pieni muistutus.
Kun käytän kyseistä lakkaa, joka kestää 135 astetta, eli kiehuvan veden ja puhdasta alkoholia, sen pintakäsittely kestää noin 5-6 viikkoa - sisältäen ulkopuolen kiillotuksen.


2 kommenttia:

  1. Kylläpä olet kätevä käsistäsi! Hienoja tuotteita olet tehnyt, wau! Leppoisaa torstai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. ;o) ensisilmäys ekaan kuvaan...
    pajaan on katettu pitopöytä juhlia varten.
    Upeita astioita kertakaikkiaan.
    Hyvä, jotta ruisku löytyi ja posti-Kusti polokee sen sitten aikanaan perille.
    Pirteitä päiviä ja ahkeruutta pajassa!

    VastaaPoista