maanantai 9. syyskuuta 2013

Teippauksia ja sitomisia

Tänään minä teippailin autoa ja fysioterapeutti minua. Oltiin myös Juvan S-Marketissa teippailleet joskus 30% alennuslappuja ja sitten unohtaneet ne - ainakin ne vuohenjuustot.
Hieman on iäkästä kun tänään on 09/09/
Yliaikaiset juustot eivät ole siellä mikään uusi ilmiö, kuten muidenkin tuotteiden osalta. Yläkuvan juusto parasta ennen oli jo 5 päivää sitten.

Olen piehtaroinut peräkärryn ja auton sähköjuttujen kanssa. Auton perässä olevassa pistorasiassa oli piuha katkennut enkä saanut sitä enää kasaan kun nk. löysiä ei ollut. Liian tiukalle vedetty kaapelointi ei ollut kovin hyvä ajatus - aikoinaan asentajalta.
Jouduin ostamaan uuden rasian kun en saanut entisen ruuveja auki, en edes myrkyillä. Se oli halpa, reilusti alle 4 euroa!
Jatkopiuhoja takapistorasiaan.
Perävaunun sähkökytkentään oli sitten vain tehtävä täpsit, hieman jatkoa alkuperäisiin. 
Siinä se on teipattuna
Sitten kun olin suojannut sen vulkanisoituvalla teipillä olikin aika ruuvata se uuteen pistorasiaan.
Lopuksi tarkastin perävaunun sammuneet valot ym. Sieltäkin oli piuhoja katkeillut tai ruostuneet liittimet. Nyt ne sitten taas toimivat - eli uskaltaa ajella pimeällä. 
Koko kesä menikin osittaisilla valoilla.
Ja aikoinaan otettiin sähköt nastasta 2 (54G) esimerkiksi asuntovaunun akkujen lataukseen. Nyt ei EU määräysten mukaan voi niin tehdä. Siitä otetaan nyt sähköt sumuvaloon!

Poikkesin päivällä terkkarissa - fysioterapeutilla ja tuloksena oli ohjeita ja teippaukset.
Jo on teippaukset
Täytyy myöntää että kivut pienenivät melkoisesti. Ja onneksi voin käydä suihkussa ja jopa saunassa tuon teipin kanssa.
Suosittelivat Burana 800 viikoksi ja kädelle täysi lepo. Sellaiseen lepoon ei ole aikaa ennen lumia - eikä tuo särkylääkkeen märehtiminen myöskään houkuttele.

PS. Ja oli unohtua, ne syksyn omenat!
Kookkaita ja herkullisia ovat meidän omenat!
PS. Minun koura ei ole kovinkaan pieni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti