maanantai 28. joulukuuta 2015

iMac koneeni uudelle reissulle ja Gigantti (liike) haluttomuus?

Vein pari viikkoa sitten lopultakin iMac 21.5 huoltoon - Mikkelin Gigantti liikkeeseen. Perusteluni olivat vahvat ja perusteelliset. Ei  vain yksi vika eikä kaksi.
Seuraavana päivänä soittivat että tietokoneeni toimii, voin hakea sen - ja olin äimän käkenä".
Sitten selvisi että olivat alustaneet kovalevyn ja asentaneet käyttiksen uudelleen! Se oli siinä - sillä oli kallis tietokoneeni korjattu!

Itse olin tehnyt sen saman jo ainakin 5-6 kertaa ja puolet siitä Apple Care ohjeiden mukaan.
Oli Perjantai ja kun Lauantaina avasin koneen niin heti alkuun tuli samat ongelmat - mikään ei ollut muuttunut!

Maanantaina soitin ja annoin kuulua. Puhelimeen vastasi henkilö jonka osaamisen mukaan se on "Applen ominaisuus"! Ei vika!!!
Sitten soitti toinen henkilö - hieman kehittyneempi tukihenkiöiden apina parvessa ja sanoi että mikäli minulla on jotain dokumenttia Apple'n taholta niin he lähettävät sen sitten Apple (valtuutetulle) huoltoon!
Hetkinen, Apple huoltoon?

Kysyin siitä lähemmin ja sitten kellot alkoivat soimaan - päässäni.
Gigantti josta sen aikoinaan ostin ja heidän + 1 vuosi vakuutuksen tekevät kaikkensa että heidän kunkin liikkeen "tekninen tuki" hoitaa asian ja päättää jatkosta - ja se on kone takaisin asiakkaalle! Ja päätöksen tekee henkilö joka ei edes käytä Mac tietokonetta!
Heillä ei ole edes valtuutusta Apple huoltoon!

Soitin sitten Apple Care uudelleen jossa he tunsivat "koneeni"  (case number) ja sen ongelmat hyvin. Kerroin asiani Gigantin kanssa ja he sitten ihmettelivät moista tilannetta ja sitten miettivät miten vastata moiseen kun koskaan ennen ei ole niin tehty.
Todella outoa siellä Gigantti Mikkeli, siis Gigantti takuu jutuissa tehdään. Myydään lisä vakuutus - todella kallis - mutta tehdään kaikki että asiantuntija ei saa laitetta arvioitavaksi - he tekevät sen itse - jokin kesäharjoittelija, räkänokka vuokrafirmasta jne...
Viimeksi, eli nykyinen laite on tulos "edellisestä" vakuutuksesta - eli silloin sitä ostamaani laitetta ei voitu korjata ja he joutuivat toimittamaan uuden - vastaavan. Nyt näyttää sama toistuvan.

Sain sitten meilin Apple Care palvelusta: (Eivät osaa Ruotsia, nimeni kirjoitettu väärin).

Hei Kurt-Erik,

Kertomasi perusteella näppäimistö käyttäytyy eri tavalla kuin sen pitäisi, eli yksittäinen painallus tuottaa 10-20 merkkiä yhden sijaan.

Sikäli kun ongelma toistuu myös toisella Apple-näppäimistöllä, koneeseen on tehty puhdas OS X -asennus palauttamatta tietoja varmuuskopiosta ja asentamatta mitään kolmannen osapuolen ohjelmistoja, SMC/NVRAM -resetistä ei ole apua, eikä koneeseen ole kytketty muita lisälaitteita kuin näppäimistö ja hiiri, en näe, että ohjelmiston osalta ongelman selvitys olisi enää mielekästä.

Tällöin joudun suosittelemaan laitteen toimittamista Apple-valtuutettuun huoltoon.

Ystävällisin terveisin,
Mikko Moisio
AppleCare Senior Advisor
Apple Distribution International
-----------

Gigantti, Applen jälleenmyyjälle pitää toimittaa Apple yhtiöltä dokumentti jossa "suositellaan" heidän (Apple) valmistajan laitteen toimittamisesta heidän  Apple-valtuutettuun huoltoon.!
Gigantin "oma huolto" ei kelpaa - paitsi heidän vakuutuksen antajalle joka vie rahat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti