sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Vanhat kuormalavat ja uusiokäyttö

Toin jo esiin miten tein vanhoista kuormalavoista itsellemme kuistin, vai sanoisinko terassin.
Sitten kohtasin alla olevan videon D


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Prometheus elokuva, vastenmielinen kokemus


Prometheus; nyt kirjoitan uusimmasta tieteiselokuvasta http://www.episodi.fi/prometheus-19178/

Alkujaan Kreikkalaiseen mytologiaan http://fi.wikipedia.org/wiki/Prometheus kuuluvana sillä on oma tarinansa kerrottavaksi.

Vaikka olen suuri Sci-Fi, eli tieteiselokuvien ystävä niin tämä uusin luomus ei ole alkuunkaan minun makuuni eikä viihdyttänyt alkuunkaan mielihalujani viihteellisestä hetkestä.
Se on jotenkin hyvin sairas tarinaltaan jota tukee todella ei minun makuuni tehty kuvaustyöskentely, koko jutun ohjaus.

Voin vai ihmetellä mihin tämä maailma on menossa kun tuollaisia pukkaa ulos ja saa elokuvateatterit täyttymään - eli lukuisa määrä ihmisiä nauttii tuollaisen paskan katsomisesta.

Jo elokuvan traileri on saanut miltei 13 miljoonaa katsojaa! http://www.youtube.com/watch?v=sftuxbvGwiU

Arvosteluissa se on saanut suuren joukon tähtiä joka vain osaltaan vahvistaa käsitystäni "maailmanlopun meiningistä".

Palatakseni Kreikkalaisuuteen niin tavallaan Euroopassa - Kreikan kautta toteutuu jotain vastaavaa mitä alkuperäinen kertomus tuo esiin.

PS ja kiitos dementialle

Taitaa dementia hiipiä esiin kun ei kaikkea heti muista, mitä on tullut tehdyksi.

Piti sanoman että tulihan sitä tehtyä muutakin kuin niitä rakennushommia ja puutarhatöitä. Korjasin nimittäin vanhan Volvoni vesipumpun. Ei muuten ollut mikään siitä vain juttu. Ihmettelin vain miksi kaikki pitää olla niin tuskallisen ahdasta!

Kun sain vanhan pumpun irti ajattelin että laitetaan saman tien se uusi takaisin - ja sinne se meni eikä yhtään pulttia jäänyt yli :-)
Ja toimii! Nyt pitäisi vain siistiä koko vehje ja laittaa se Volvo myyntiin. Koeajossa totesin että se kiihtyy aivan toisella ulottuvuudella kun vertaa Relluun. On muuten äkäinen peli :-)

Niin ja sain siivotuksi aika hyvin pajani joten nyt siellä mahtuu jo liikkumaan ja pääsen siivoamaan loputkin paikat XD

Niin se viikko meni

Viikko meni niin etten ehtinyt, jaksanut kirjoitella mitään.
Kaikkea on tullut touhuiltua ja tehdyksi, etenkin ulkona ja puutarha sen kuin vain rehevöityy ja taas joudun leikkaamaan nurmikkoa, se alkaa olemaan jo viikottainen rupeama - kahteen eri otteeseen, eli ensin yksi puoli puutarhasta ja sitten toinen.

Taitaa olla feikki omenapuu
Komeasti kukki, kuten edellisenä kesänä - ja pölyttäjiä oli mutta ei näytä taaskaan tulevan omenan omenaa. Puu kyllä kasvaa. Taitaa olla koristepuu joka ei niitä omenia tuota. 
Takana on toinen puu joka ei tänä vuonna kukkinut. K-Raudan puutarhapuolen tuotteita kolmen vuoden takaa.

Eikä lannoittaminen auta
Viki se aina muistaa lannoittaa mitä vierelle sattuu tulemaan, olemaan...

Uusi yritys
Talvella "katto" romahti - eli ostamamme metallikehikko hajosi. Nyt on uusi ja niin humala kuten villiviini on alkanut peittämään uutta rakennelmaa :-)


Kuvan villiviini voi hyvin ja kasvihuoneen kulmassa oleva viiniköynnös ei näköjään sittenkään kuukahtanut, kuten alla olevasta kuvasta näkee.
Viiniköynnös heräsi henkiin ja tekee uutta tulemista :-)
Taitaa mennä jokunen vuosi ennen kuin siitä saadaan viinirypäleitä
Mutta mansikoita tulee

Mansikoita tulolla
Jospa mansikat olisivat kuten alla oleva lipstikka
Korkeutta toista metriä
Jos lipstikka on korkea niin tomaatitkin alkavat saamaan pituutta ja osa alkaa jo tekemään kukkaa...

Siellä niitä kukkien alkuja tulee
Ja eukko on ahkeroinut pihalla - alueella joka viime vuonna oli, ja vielä keväällä rakennusjuttujen peitossa.
Kukkia pihalle
Kiviä löytyy meidän tontilta - kuten Etelä-Savosta yleensä.
Olin jo aloittanut tänään takana olevan pajani seinustan siivouksen, ym paikoilta kun sitten tule sade ja ukkonen. 
Kyllä minä ne vielä saan siivotuksi ennen kesävieraiden tuloa.




maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vaikka mitä tälle päivälle...

Aamulla hörpin kahvia keinussa ja mietin mitä tänään sitten tulee tapahtumaan...

Se alkoi siten avaamalla uuden kasvihuoneen läppäoven - onnistuin eilen ruuvaamaan sen umpeen - todella sellainen mega-töppäys.
Uusi kasvihuone tomaateille
Paripäivää sitten keräsin lautakasastani mitä löytyi ja kyhäsin kuvan mukaisen suojakatoksen tomaateille. Seinä on kohti etelää, tai jos tarkkoja ollaan niin melkein kohti lounasta.

Myöhemmin tänään asensin sitten ikkunan ja oven ympärille puuttuvat vuorilaudat.

Sitten oli aika tehdä jotain meidän "kaariportille" Se joka ostimme kesti kaksi vuotta ja viime talvena se hajosi ja nyt eri köynnökset etsivät mihin tarrautua.
Joten jotain piti tehdä ja ei kun taas tonttia kiertämään - siis siinne kaaoksen keskelle joka ei onneksi näy tielle.

Siinä se on, ennen tikkaita katajasta vasempaan
Löysin nimittäin vanhoja airoja joista sen sitten tein, käyttäen lopuksi apuna valussa käytettävää teräsverkkoa - sopivan ruosteinen.
Detalji portista
Airot meni pystyyn ja vanhoista rimoista tuet ja kaareksi sitä verkkoa. Nyt voivat köynnökset edetä siinä miten tahtovat - tietenkin minun ohjauksessa :-)

Ja vihdoin ja viimein kuvassa olevan kohteen kimppuun
Minun on pitänyt tehdä jo ajat sitten tukirimat tuolle Japanin Kvintille - ja tänään sain sen tehdyksi ja eukko lupasi huomenna kitkeä loput turhuudet pois - siellä välissä kun on muutakin kuin heinää ja rikkaruohoa.

Edellisten jälkeen maalasin vuorilautoja ja niiden kuivuttua asensin niitä ikkunoiden ja oven ympärille - homma joka vielä jatkuu kunhan päätetään ylimmän poikittaisen laudan muodon. Ja ne pystylaudat jotka tein lähtevät vielä helposti irti jos alan vaikka taiteilemaan jotain muotoa niihin.

Ja lopuksi detalji yhdestä puskasta joka kukkii nyt ensimmäisen kerran, mieluinen pensas

Meikäläisen makuun ja mieleen vaikuttava pensas
Että silleen tältä erää....

PS. Niin ja olen ollut itikoiden ruokalistalla ja niitä itikoita on enemmän mitä me voimme muistaa koskaan olleen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Outoja juttuja, ihan sattumalta.....

Mieleen tuli tähän kirjoitukseen sopiva otsikko - ja nyt kun sitä kirjoitan - se sopiva otsikko unohtui! :-(

Aloitetaan saunasta - sen jälkeen suihku. Ennen se oli aivan jotain muuta, siis rutiinit  - kuten että lämmitettiin puuhellalla noin 10 vettä - että ainakin eukko sai pesuvettä tukalle.

Kun sitten sain vihdoin ja viimein vaihdetuksi juntturaan menneen lämminvesivaraajan termostaatin - kaikki toimii kuten pitää - mutta ei päässäni.
Kun veden paineet laskee ja pumppu käynnistyy odotan  saavani kylmän suihkun.
Sitä ei nyt tule - pumppu käynnistyy ja käynnistyy ja 300 litran säiliö tuo mitä sen pitää - sitä ihmeellisen lämmintä - jopa kuumaa vettä "loputtomiin"XD

Se, jo pitkään jatkuneen "suihku rutiinin jälkeen" tuntuu tavallaan OUDOLTA JUTULTA, tuo jatkuva lämpimän veden virtaus.

Alla sitten muutama valokuva ja teksti "oudosta jutusta".

Nopea ja toimiva aitaus - liikenne ohjaus koiralle
Koirallamme oli aina tapana kulkea tekemääni multareunaa pitkin eivätkä kylvämäni heinän siemenet siitä oikein tykänneet - enkä minä.


Aikaisemmin löydetyille kukan siemenille - osa - uusi paikka - ja kiviä meillä on ja löytyy!
Eukko möyhensi ja kivitti uuden paikan kukille puutarhaamme, niitä meni myös muualle
Pikaterassi
Kuormalavoista pikaisesti terassi - laajenee vielä siitä - kuormalavoilla....
Pikakomposti
Hätäisesti väsätty komposti - odottaa kunnon kompostorin tekemistä - ja parisen vuotta...
Maisemointia
Pihan sivussa metsän laidassa on kivikasa jonne kuopattiin mm Kotkan siiven jätteitä - ja ne tietenkin lähtivät kasvamaan ja leviämään.
Kun käsiin jäi nippu tuulensuojalevyjä (K-Rauta lähetti meille likomärät) niin nyt levitin ne noiden kivien päälle peittäen nuo Kotkansiivet.
Eukko sitten maisemoi sen läjän puutarhajätteillä :-)

Pikakaivuri kuopassaan
Vikillä on tapana kaivaa hiekkaan kuoppa jonne asettuu. Ko kohdassa aina routaeristeeseen asti :-(

Traktori huutokaupataan
Oli viikolla huutokauppa jossa vasaran alle meni viime kesänä kuolleen, 73 vuotiaan ukon omaisuutta.
Traktori veti laajasti uteliaita, vähän ajettu, 1600 tuntia, joskin vanha Case neliveto.

Muuta kiinnostavaa ei ollut - ei edes meille, ei edes maitotonkat jotka oli jo valmiiksi rutussa.

Eipä nyt muuta kuin jatketaan eleilyä itikoiden kanssa - niitä on nyt riesaksi asti

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Eukolle tuli Joulu!

Olen parisen päivää touhuillut sisäeteisen kanssa - vai onko se nyt tuulikaappi. Kokoa sellaiset 2.5 m leveyttä ja 1.3 m syvyyttä.
Yhdessä päädyssä ovi laitehuoneeseen ja sen edessä, alla kulkuaukko alapohjaan. Vastakkaisessa päädyssä ovi kylmähuoneeseen.

Tänään sain sen katon uuden rimoituksen valmiiksi ja paneloinnin tehdyksi ja samalla uudistuivat sähköt ja uudet valot eteiseen sekä kylmähuoneeseen.

Kun tila oli täynnä itikoita olin kysynyt eukolta onko niitä hyttyssavuja vielä jotta saisin ne itikat karkotetuksi.
Hän lähti sitten sitä savua katselemaan - varastoistaan yläkerrasta - paikat jotka vain hän ymmärtää ja tietää.

Yksi kiekko löytyi ja kun hän tuli pihakeinuun kädessään oli iso muovipussi ja naama oli kuin pienellä lapsella Jouluna saatuaan mahtavan toivotun lahjan!

Kysyin että mikä nyt on? Pussi sisälsi mahtavasti laajan valikoiman eri kukkien siemeniä! Hyvinkin "arvokkaita". Ne olivat olleet "kadoksissa" ainakin pari vuotta - ja nyt ne löytyi.

Uskokaa vain miten onnellinen hän oli ja huomenna on sitten töitä uusien kukkapenkkien tekoon ja istutuksiin.
On melkein juhlinnan paikka :-)