tiistai 21. huhtikuuta 2009

Mehun tekoa marjoista, mistä muuten


Tänään on 21 neljättä, eli ollaan Huhtikussa - ja meillä tehtiin kesän lopun juttuja - me mehustimme mehua!

Kyllä, pistettiin viini marjoja "maijaan" ja sieltä tuli mehua.


Syksyllä emme mehustaneet kaikkea, vaan melkoinen osa marjoista pakastimme. Nyt kun mehut loppuivat (joista monet annoimme syksyn aikana pois) oli aika saada uutta mehua tilalle.


Laitoimme keittiön puuhellaan tulen, kattilan päälle ja avot, meillä oli mehua ja lopusta marjoista tulee puuroa!


Ai että maalaisten elämä on niin ihanaa! :)



PS. Ja keväästä ei ole tietoakaan - paitsi viikon lopuksi. Saa nähdä miten se toteutuu. Tontilla on vielä noin 20 - 35 cm lunta ja "kuopissa" paljon enemmän. Alla oleva valokuva on otettu 19.4 Kuvan vasemmalla sivulla on "Fisumme" paketoituna - veneemme. Kuvan päädyssä "rutosti lunta" - huventunut ainakin puoleen.

Taustalla oleva lumi on tontilta pois "kolattua" ja moneen kertaan traktorillani työnnetty taaemmaksi.

Se ensimmäinen lumen luonti on ollut aina vaimon itselleen varaama työ. Hänen jumppa salia. Parhaimmillaan noin 2 tuntia kerrallaan. Ja, kuluvan talven aikana ainakin "miljoona kuutiota".


Kuvan "kuiva alue" on pitkään jatkunut harkittu työ, lumen poistoa ja jään rikkomista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti