torstai 21. kesäkuuta 2012

Palvelussamme on ruuhkaa




Palvelussamme on ruuhkaa

Yritä hetken kuluttua uudelleen. Pahoittelemme häiriötä.


Yritän löytää sopivan ja kohtuullisen, - ajan puitteissa menomatkan äidilleni Porvoosta meille, nyt Mikkeliin - jolla on jo ikää, tuollaiset 87 syksyllä. 
Linja-auto vuorot ovat nyt ihan kohtuuttomat kun lukuisat vuorot on lopetettu. Jopa 5 tuntia ja yli Mikkeliin! Mäntsälään Porvoosta näyttää olevan vain YKSI vuoro! JA sekin kiertää kaikki mahdolliset ja mahdottomat kojut ennen sitä ja jatkaa sitten yhtä lailla mahdottomasti Lahteen.


Se vain on pois suljettu asia. 


Onneksi Helsinkiin menee linjabiilejä ja tiheään tahtiin. Mitä katsoin hintoja niin eläkeläisalennus siinä on noin YHDEN EURON LUOKKAA!


Menin sitten VR palvelun sivuille - ja toistuvasti sain otsikon mukaisen ilmoituksen - ja nyt pitänee sitten odottaa, ja odottaa että VR taas alkaa palvelemaan. Sieltä ei nyt saa matkatietoja, ei aikatauluja eikä hintoja, ei mitään.


Taitaa vain olla helpompaa - äidilleni että ajan Porvooseen ja haen hänet sieltä.


Ja sitten - se itse asiassa tulee halvemmaksi että ajan täältä - 45 km Mikkeliin ja sitten Porvooseen ja takaisin kun verrataan mitä äidilleni yhden suuntainen matka maksaisi!


Nyt ajettaisiin Helsingin kautta ja tavataan läheinen perhetuttu ja sitten Porvoossa eukkoni veli jne. Yövytään äitini luona ja ajetaan takaisin ilmastoidussa autossa vakionopeussäätimellä.


PS. Pitää hankkia heti uusi paristo auton käynnistyskorttiin. Yksi meni pimeäksi - onneksi oli "vara-avain".





2 kommenttia: