keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pää pyörälle pankkijutuissa

Oltiin eukon kanssa normaalilla rutiini pankkivierailulla kun lopuksi virkailija kertoi että pitäisi tehdä hieman kyselyjä, olisi kummallekin kaavake täytettäväksi. Kyseessä oli uudet ohjeet Finanssivalvonnasta ja niitä joudutaan toteuttamaan.

Kysymyksiä oli vaikka mistä, hyvä ettei kysytty kengän numeroa ja sukupuolisuuntaustamme sekä liberaalisuutemme vähemmistöihin ym.

Muutama kysely koski yhteyksiämme USA:n, onko siellä pankkitilejä, tuleeko sieltä rahaa vai lähetämmekö sinne rahaa, entä verojen maksu ja silleen.

Miksi meillä on pankkitilit ja mihin tarkoitukseen sitä käytetään? Kuinka paljon saamme rahaa tilille vuodessa ja paljonko siitä käytämme kuukaudessa jne.

Olin todella hämmentynyt koko asiasta, niistä kysymyksistä jotka mielestäni loukkaa jo yksityisyyttäni kuten onko pankkitilejä muualla, onko muualla velkaa, osamaksuja jne. Ja etenkin se miten käytän rahojani ja kuinka paljon!

Ei sen puoleen niin oli myös pankkivirkailija hämmentynyt ja vaivautunut. Sanoi sitten että esimerkiksi metsänomistajille ja yrittäjille kysymykset ovat paljon laajemmat ja yksityiskohtaisemmat.

Lisäksi jokaiselta pankin asiakkaalta tullaan tekemään sama kysely, yksityinen tai yritys.

Mihin olemme menossa? Ei tällainen kysely voi johtua yksistään Suomen viranomaisten kekseliäisyydestä. Olen lukenut aiemmin nk. salaliittoteorioiden runsauden sarvesta miten se näkymätön maailman hallitus toimii jonka edessä jopa Yhdysvaltojen Presidentti on vain sätkynukke joka tietää eri asioista hyvin vähän tai ei mitään.

Klikkaa suuremmaksi

2 kommenttia:

  1. Voi ei, kaikkea sitä!!!
    Kirjoita kurillasi vapaamuotoinen kuvaus kaikesta mitä touhuat, perunan istutuksesta, imuroinnista, soutuveneellä soutamisesta, suolen toiminnasta jne. Vie sitten liitteksi kyselykaavakkeeseen. Toteat vaan ojentaessasi sitä liitettä virkailijalle, jotta tunnette minut paremmin.
    Iloisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi sai minut nauramaan ja visioimaan miltä pankkivirkailijan naama näyttäisi jos tuollaisen proopuskan esittäisin :)

      Poista